Kuva: AOP

Yle Puhe: Lady Gagan reidet haluttiin photoshopata Suomen-keikan kuvissa - 700 kuvasta yksi kelpasi

14.07.2020 12:45 - Iiro Myllymäki

Valokuvaaja Tomi Palsa kertoo Puheen Kesäaamu -ohjelmassa Lady Gagan keikan valokuvaamisen erikoisesta jälkipyykistä.

Vuosikymmenien uran keikkavalokuvaajana tehnyt Tomi Palsa on kuvannut suomalaisartistien lisäksi monia maailmantähtiä. Miehen uran viimeisimmät kymmenen vuotta on pistetty yksiin kansiin juuri julkaistussa Valitut Palsat 2009–2019 -kirjassa.

Yksi kirjan sivuilla nähtävistä maailmantähdistä on Lady Gaga, jota Palsa kuvasi, kun tämä esiintyi Born This Way Ball -kiertueella Helsingissä vuonna 2012. Tomi Palsa kertoo Yle Puheella Puheen Kesäaamu -ohjelmassa kokemuksestaan. Mies kertoo, että hän sai poikkeuksellisesti kuvata koko keikan ajan ja itse kuvauskokemus oli hänelle mieluisa. Jälkipyykki oli kuitenkin jotain aivan muuta. Supertähden taustatiimin vaatimukset menivät Palsan mielestä yli.

- Piti lähettää viitisentoista kuvaa Gagan managementille, ja paikan päällä ollut levy-yhtiöihminen oli innoissaan, että nämä ovat parhaat kuvat, mitä tältä kiertueelta on saatu. Management ei ollutkaan samaa mieltä. Seuraavana aamuna tuli Amerikan suunnalta viestiä, että yksikään ei ollut mistään kotoisin, Palsa kertoo Matti Airaksisen ja Laura Airaksisen haastattelussa.

Palsaa pyydettiin sitten lähettämään kaikki ottamansa keikkakuvat Gagan taustajoukkojen nähtäväksi.

- Niistä noin 700 kuvasta yksi oli sellainen, jonka he huolivat. Niissä oli myös viitisen kuvaa, jotka heidän mielestään menisivät läpi, mikäli käyttäisin vähän photoshopia ja kaventaisin hänen reittään tai muuta vastaavaa.

Tomi Palsa huomauttaa kirjassaankin koko tilanteen kaksinaismoralistisuuden. Siinä missä Gaga julistaa lavalla, että kaikki ovat kauniita juuri sellaisina kuin ovat, hänen taustajoukkonsa yrittävät silotella naisesta otettuja kuvia. Mies tähdentääkin, että hänen kritiikkinsä ei kohdistu Gagaan itseensä vaan hänen taustatiimiinsä.

Alle kuukausi Lady Gagan Helsingin-keikkojen jälkeen tähden ulkomuodosta alettiin kohista, kun hänestä levisi keikkakuvia, joiden yhteydessä naisen kerrottiin lihoneen noin 11 kiloa. Voi siis olla, että tähden taustatiimi yritti ehkäistä tällaisten otsikkojen leviämisen tarkalla valokuvapolitiikallaan.

Lady Gagan kyseisen kiertueen ensimmäisen Helsingin-konsertin arvostelun pääset lukemaan tästä linkistä. Lady Gaga ei kyseisen kiertueen jälkeen ole esiintynyt Suomessa. 

Lue myös: Olisihan se pitänyt arvata - Lady Gagan uusi albumi synnytti hupaisan videomeemin

Lue myös: Miltä Lady Gagan Bad Romance -hitti olisi kuulostanut keskiajalla? Nyt se selvisi

Lähde: Yle Puhe

Kilpailut

Uusimmat