Kuva: AOP

Ghost astelee pian studioon - "Emme julkaise albumia ennen kuin pääsemme kiertämään"

22.10.2020 20:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Viime vuonna Forge kertoi, että tuleva albumi on synkempi kuin edeltäjänsä.

Ruotsalainen rock-jyrä Ghost astelee tammikuussa studioon nauhoittamaan viidettä studioalbumiaan.

Yhtyeen johtohahmo Tobias Forge, 39, kertoi Sweden Rock Magazine -julkaisun haastattelussa, että albumia tuskin julkaistaan ihan heti.

- Idea on, että sen nauhoitukset alkavat tammikuussa. Nauhoitus kestää noin kuusi viikkoa ja sen jälkeen varaamme 2-3 viikkoa miksaukseen ja masteroimiseen. Maaliskuussa levyn siis pitäisi olla jo valmis, mutta sitä tuskin julkaistaan vielä kesällä. Emme nimittäin julkaise sitä, ennen kuin tiedämme, pääsemmekö kiertueelle. Joten joudumme vielä odottamaan sitä, milloin voimme tiedottaa julkaisupäivämäärästä ja kiertueesta.

Forge sanoi toukokuussa 2019 Revolver-lehden haastattelussa, että tuleva levytys tulee olemaan synkempi sekä hevimpi kuin edeltäjä Prequelle.

- Haluan tehdä levyn, joka on erilaisempi kuin Prequelle. Minulla on mielessäni paljon synkempi ja hevimpi albumikokonaisuus.

Prequelle julkaistiin kesällä 2018. Albumi nousi muun muassa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa levylistojen kärkipaikalle ja Yhdysvalloissa Billboard 200 -listalla kolmanneksi.

Levy sisälsi muun muassa jättihitin Dance Macabre.

Lue myös: Ghost astumassa synkemmille vesille - johtohahmo Tobias Forge puhuu tulevasta albumista

Lue myös: Ghost-keulakuva Tobias Forge esiintyi julkisuudessa ilman maskia - katso

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat