Kuva: Shutterstock

Muusikkojen liitto vetoaa päättäjiin: "Taiteilijoilla ei ole enää varaa toimia sijaiskärsijöinä"

23.11.2020 17:15 - Lauri Kujanpää

Suomen Muusikkojen Liittoon kuuluu noin 3600 jäsentä.

Tapahtuma-ala joutui jälleen suurempaan ahdinkoon varsinkin pääkaupunkiseudulla, kun yleisötapahtumien katsojamäärät rajoitettiin maksimissaan 20 henkilöön.

Vuonna 1917 perustettu muusikkojen ammattijärjestö Suomen Muusikkojen Liitto ry julkaisi viikonloppuna tiedotteen, jolla halutaan vedota päättäjiin. Liitto muun muassa kertoo, että taiteilijat ovat oikeassa hädässä.

"Sulku ei ole ikuinen, mutta ahdingossa olevan taidealan näkökulmasta hädälle ei näytä tulevan loppua: ne vähätkin tilaisuudet, jotka saatiin poikkeusjärjestelyin valmisteltua loppusyksylle, kuivuivat taas hetkessä kasaan."

Liitto ei ymmärrä sitä, että miksi vastuullisesti hoidetut tapahtumat ovat ensimmäisenä liipaisimen alla.

"Vastuulliset, ammattimaisesti esittävän taiteen tilaisuuksia järjestävät konserttitalot, Kansallisooppera, teatterit, festivaalit ja pienemmät estradit ovat esimerkillisesti noudattaneet turvatoimia sekä yhdessä laatineet koko alaa koskevia ohjeita ja toimintamalleja. Siksi emme ihmettele, että kysymyksiä herää nyt siitä, miksi juuri niiden toimintaa päätetään rajoittaa.

Rajoitusten mukaan kokoontuminen näyttää olevan mahdollista, kunhan siihen ei sisälly taidetta. On epäreilua, että sulkujen myötä vastuulliselta yleisöltä viedään tarjonta. Karaoken järjestämiseen ravintolassa eivät Uudenmaan rajoitukset vaikuta, mutta jos ammattitaiteilija laulaa tai soittaa, yleisömäärää on pudotettava kahteenkymmeneen, alle kannattavuusrajan."

Lakkoon ei voi ryhtyä ja muusikkojen raha on yleisesti tiukalla. Liitto toivookin, että rajoitukset kohdistettaisiin sinne, missä niillä on suurempi vaikutus.

"Muusikot ja muut esittävät taiteilijat ovat keskimäärin pienituloisia. Heillä ei yksinkertaisesti ole enää varaa toimia sijaiskärsijöinä. Lakkoonkaan ei voi ryhtyä kun työt on jo menneet. Voimme vain pyytää päättäjiltä: Kohdistakaa koronarajoitukset sinne missä niillä on oikeasti vaikutusta eikä sinne mihin niitä on helpointa kohdistaa."

Suomen Muusikkojen Liittoon kuuluu noin 3 600 jäsentä. Noin kolmannes jäsenistöstä on orkesterimuusikkoja, ja kaksi kolmannesta toimii freelancereina musiikin eri sektoreilla.

Lue myös: THL: Koronavirustartuntojen määrä nousussa, epidemiatilanne voi heikentyä nopeasti koko maassa

Lue myös: Joko huomasit Instagramissa leviävät punaiset ruudut? Muun muassa Vesala ja Olli Herman jakoivat

Lähde: Muusikkojen Liitto

Kilpailut

Uusimmat