Kuva: Mikko Räsänen

Iskelmän kuuntelijat äänestivät 2000-luvun suurinta hittiä - listalle eniten biisejä sai Juha Tapio

04.12.2020 14:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Iskelmässä kuullaan tänä viikonloppuna 2000-luvun suurin hitti -äänestyksen top 500 -lähetys.

Iskelmässä kuullaan tänä viikonloppuna 2000-luvun suurin hitti -äänestykseen perustuva top 500 -tuloslähetys.

Loka-marraskuun aikana Iskelmän netissä järjestetyssä äänestyksessä annettiin lähes 20 000 ääntä. Ehdokaslistalla oli vuosien 2000-2019 aikana julkaistuja kappaleita. Lisäksi kuuntelijoiden oli mahdollisuus äänestää omaa suosikkiaan.

- Top 500 -listalla on takuuvarmoja hittejä, mutta mukana on myös mielenkiintoisia biisejä 2000-luvun alkupuolelta. Äänestäjät ovat valinnoissaan suosineet tuoreimpia biisejä, mutta ne 2000-luvun alussa julkaistut kappaleet, jotka ovat päätyneet listalle, ovat todellisia klassikoita, Iskelmän kanavapäällikkö Ari Ojala sanoo.

Eniten biisejä top 500 -listalle sai Juha Tapio, jonka hiteistä peräti 28 pääsi mukaan listalle. Lauri Tähkän hiteistä listalle päätyi yhteensä 26 ja Kaija Koolta 21 kappaletta. Perässä seurasivat Jenni Vartiainen 17 kappaleella, Haloo Helsinki 16 kappaleella sekä Yö-yhtye 16 kappaleella.

Äänestyksen voittaja on selvillä itsenäisyyspäivänä 6.12. klo 23.59. Tuloslähetystä voit kuunnella Iskelmän taajuudelta. 

Lue myös: Voisiko Juha Tapio osallistua Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaan? Ajankohta on ainakin mietitty

Kilpailut

Uusimmat