Kuva: AOP

Slipknot julkaisi tribuuttivideon edesmenneelle Joey Jordisonille - "Ilman häntä ei olisi meitä"

02.08.2021 14:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Joey Jordisonin menehtymisestä kerrottiin viime viikolla. Hän oli kuolessaan 46-vuotias.

Viime viikolla musiikkimaailma sai surullisia uutisia. Slipknot-yhtyeen perustajajäsen ja pitkäaikainen rumpali Joey Jordison oli nimittäin kuollut 46-vuotiaana.

Slipknot oli aluksi vaihtanut kaikki sosiaalisen median profiilikuvansa mustiksi miehen menehtymisen vuoksi ja nyt yhtye on julkaissut videon, jossa nähdään erilaisia pätkiä Jordisonin uralta.

"Meidän sydämemme menevät Joeyn perheelle ja rakkaille. Joeyn vaikutus Slipknotiin, meidän elämiimme ja musiikkiin, jota hän rakasti, oli korvaamaton. Ilman häntä ei olisi meitä. Me suremme hänen menetystään koko Slipknot-perheen voimin. Rakastamme sinua, Joey", julkaisun yhteydessä muun muassa kirjoitetaan.

Jordisonin taitavaa soittoa ihailtiin ympäri maailman ja hän oli yksi aikansa kehutuimmista rumpaleista. Jordisonin ja Slipknotin tiet erosivat vuonna 2013.

Näet julkaisun alta. Jos se ei näy, paina tästä.

Lue myös: Tunnetut muusikot muistelevat edesmennyttä Joey Jordisonia - "Lepää rauhassa, veli"

Lue myös: Slipknotin perustajajäsen ja pitkäaikainen rumpali Joey Jordison on kuollut

Kilpailut

Uusimmat