Kuva: AOP

The Rolling Stones muuttaa kuuluisan kielilogonsa edesmenneen rumpalin muistoksi

15.09.2021 13:45 - Roy Kokkonen / roy.kokkonen@bauermedia.fi

Bändikaverit eivät päässeet osallistumaan rumpali Charlie Wattsin hautajaisiin koronarajoitusten takia.

The Rolling Stones muuttaa kuuluisan logonsa mustavalkoiseksi kunnioittaakseen viime kuussa menehtynyttä rumpaliaan Charlie Wattsia. Watts nukkui pois 80-vuotiaana 24. elokuuta.

Yhtyeen logona vuodesta 1970 toiminut suu ja kieli on yksi rockhistorian tunnetuimmista logoista. Alkuperäisen version suunnitteli englantilainen graafikko John Pasche, joka oli tuolloin vasta opiskelija. Sittemmin logo on painettu lukemattomiin julkaisuihin ja fanituotteisiin.

Se on totuttu näkemään värillisenä, mutta ensi viikolla alkavalla kiertueella logo heijastetaan isoille näytöille mustavalkoisena. Konserteissa näytetään myös videoita edesmenneestä rumpalista.

– He eivät halua, että konserttien tunnelma on latistava, koska he tietävät, että fanit ovat maksaneet paljon rahaa nähdäkseen heidät. Mutta tuntuu luontevalta, että he viittaavat Charlien poismenoon, koska hän oli niin elintärkeä osa bändiä ja heistä tuntuu oudolta ilman häntä, sisäpiirilähde kertoo The Sunille.

Bändin jäsenten takana näkyvä kielilogo nähdään tulevalla Yhdysvaltain kiertueella mustavalkoisena. (kuva: AOP)

Koronarajoitusten takia bändikaverit eivät päässeet osallistumaan Wattsin hautajaisiin, jotka olivat viime viikolla. Wattsin pienimuotoiset hautajaiset pidettiin Devonissa, Lounais-Englannissa julkisuudelta salassa. 

Ensi viikolla alkavalla Yhdysvaltain kiertueella Wattsin tilalla rumpuja soittaa pitkäaikainen ystävä Steve Jordan, 64. Jo ennen Wattsin kuolemaa kerrottiin, että Jordan tuuraa häntä kiertueella.

Lue myös: The Rolling Stonesin rumpali Charlie Watts, 80, on kuollut

Lähde: The Sun

Kilpailut

Uusimmat