Kuva: AOP

Miksi viime aikoina tehosoitossasi olleet kappaleet eivät näy Spotify Wrapped -tilastoissa? Spotify vastaa

02.12.2021 15:45 - Iiro Myllymäki

Odotetut käyttäjäkohtaiset tilastot julkistettiin 1. joulukuuta.

Joulukuun 1. päivänä julkaistut Spotify Wrapped -tilastot kertovat kyseisen striimauspalvelun käyttäjille, mitä musiikkia ja podcasteja he ovat kuunnelleet eniten vuonna 2021. Tilastoissa kerrotaan muun muassa eniten kuunnellut artistit, kappaleet ja genret, ja myös kuuntelujen kokonaisminuuttimäärä. Tänä vuonna mukana on myös uusia ominaisuuksia, kuten tietovisa omista kuuntelutottumuksista. Omiin tilastoihin pääsee käsiksi Spotifyn mobiilisovelluksessa.

Tilastoja tutkiessa saattaa ihmetellä, miksi viime aikoina tehosoitossa olleet albumit ja kappaleet eivät näy listoilla lainkaan. Tähän on yksinkertainen syy: Spotify Wrapped ei kata koko aikaa vuoden alusta joulukuun alkuun. Spotify kertoo Elite Dailylle, että tilastointi alkaa 1. tammikuuta ja päättyy ”muutama viikko ennen joulukuun 1. päivän julkistusta”.

Näin ollen marraskuun julkaisut jäävät helposti paitsioon Wrapped-tilastoissa. Tänä vuonna isoja marraskuun puolenvälin paikkeilla tapahtuneita julkaisuja ovat olleet esimerkiksi Adelen 30-albumi ja Taylor Swiftin Red (Taylor’s Version), jotka ovat keränneet huimia striimilukemia, mutta joiden lukemat eivät ehdi näkymään Wrapped-listoilla.

Lisäksi on huomioitava, että tilastoinnissa alkuvuodesta julkaistut kappaleet ja albumit ovat eniten vahvoilla, sillä näille ehtii kertyä kuunteluita pitkin vuotta.

Lue myös: Spotify paljasti vuoden 2021 kuunnelluimmat artistit Suomessa - kakkosena todellinen yllätysnimi

Lue myös: Adele sai tahtonsa läpi - albumien kuunteleminen muuttuu Spotifyssa

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat