Kuva: Sebastian Johansson

Chisu tekee valtavan muutoksen urallaan, avaa nyt syitä - "Tuntui välttämättömältä"

03.05.2022 20:45 - Iiro Myllymäki

Suosikkimuusikko laittaa soolouransa jäihin tämän vuoden jälkeen. Paluuta hittiartisti-Chisuksi ei ole näköpiirissä, vaan naisen mielenkiinto on nyt jossain aivan muualla.

Voit kuunnella Chisun koko haastattelun alta tai Podplaysta.

Chisun viimeinen vuosi”. Näin dramaattisesti suosikkiartisti on somessa brändännyt vuoden 2022. Chisu, 40, ilmoitti aiemmin keväällä, että jäädyttää soolouransa tämän vuoden jälkeen. Lopullisesta lopettamisesta hän ei kuitenkaan halua puhua, vaan takaportti jätetään auki.

- Olen huomannut, että aika paljon on tullut tehtyä sellaisia ikuisia päätöksiä, jotka on kuitenkin sittemmin pyörtänyt. Jos joskus tulee olo, että haluan vaikka kiertää konserttisaleja, se on mahdollista enkä ole julistanut kuoppaavani homman ikuisiksi ajoiksi. Mutta hyvin syvään jäähän ollaan menossa, Chisu sanoo Voice.fi:n haastattelussa.

Chisu, oikealta nimeltään Christel Roosberg, on yksi Suomen tunnetuimpia ja arvostetuimpia popmusiikin tekijöitä. Hän on voittanut urallaan 12 Emma-palkintoa. Itse kappaleensa kirjoittava ja tuottava Chisu on ensimmäinen nainen, joka on palkittu vuoden tuottajan Emmalla. Chisu aikoo jatkaa musiikin parissa työskentelemistä ja myös pitkäaikaisen Chisu-lempinimen käyttämistä, mutta suuren yleisön tuntema Chisu-artisti poistuu näyttämöltä.

- Se tuntui nyt välttämättömältä, Chisu toteaa.

(kuva: Sebastian Johansson)

Päätökseen on monia syitä. Mainstreamin ytimessä toimivan artistin työ on hyvin aikaavievää. Nykyään ei riitä, että antaa haastatteluja uuden julkaisun yhteydessä päivän ajan ja sitten vetäytyy muihin puuhiin. Sosiaalisen median aikana artistien oletetaan olevan jatkuvasti esillä tuottamassa sisältöä seuraajilleen. Chisu ei koe tätä luontevaksi, vaan haluaa keskittää aikansa muihin asioihin.

Nainen nostaa ajankäytön esiin toisessakin mielessä.

- Aika on rajallinen. Olen artisti, mutta olen myös äiti, aviopuoliso ja ystävä. Arvostan hirveän paljon myös näitä rooleja. Jos tekisin Chisun lisäksi kahta tai kolmea muutakin projektia, en tekisi mitään muuta kuin töitä, Chisu toteaa.

Irti Chisu-brändistä

Uran jäädyttämispäätöksestä kertovassa somepäivityksessään Chisu otti esiin, että hän on kasvanut jonkin verran erilleen suomalaisten tuntemasta Chisu-artistista. Tämä näkyi selvästi jo vuonna 2019, kun artisti julkaisi Momentum 123 -kokonaisuuden. Kokonaisuus muodostui kolmesta EP:stä, joista ei löytynyt Kohtalon oman ja Baden-Badenin kaltaisia hittejä. Äänimaisema oli korostetun elektroninen, jopa repivä ja vieraannuttava. Promokuvien t-paidassa Chisu julisti ”I love techno”. Mainstreamista oli selvästi astuttu syrjään indie-kentälle. Haastatteluissa nainen jopa totesi, että hänen oli pakko tappaa vanha Chisu.

Chisu osasi odottaa tyylimuutoksesta voimakkaita reaktioita yleisöltä. Hän sanoo, että reaktiot olivat osa Momentumin kokonaisuutta, joka käsitteli muutosta.

- Siinä huomasi, että niin tosiaan, tämä Chisu on aika iso brändi, joka tunnetaan tietynlaisena. Se on vähän sama kuin että McDonald’sin on vähän hölmömpi ruveta myymään jotain kimchisalaattia, koska se tunnetaan hampurilaisista. Mieluummin se yritys perustaisi toisen ravintolaketjun, joka myy sitä salaattia, Chisu sanoo.

Chisu vuonna 2019 (kuva: Emmi Moilanen)

Momentum ei ollut kaupallinen menestys, mutta kriitikoilta tuli ylistystä ja kolmesta EP:stä niputettu albumi voitti vuoden albumin palkinnon Emma Gaalassa. Ei se ”vanha Chisu” tosin tähän kuollut. Nainen palasi lähemmäs iskelmällistä ilmaisua vuosi sitten julkaistulla Mysteeri-biisillä. Vielä nostalgisempaa Chisu-soundia edustaa perjantaina 6. toukokuuta julkaistava Mun kulta -kappale, jonka on määrä jäädä Chisun uran viimeiseksi biisiksi. Väliin mahtui monenlaista genrerevittelyä Vain elämää -ohjelmassa, johon Chisu osallistui toista kertaa.

Chisu sanoo, että mainstream-Chisu on edelleen osa häntä, mutta hän kaipaa nyt uusia tuulia. Ja niitä hän ei halua lähteä etsimään Chisu-brändin alla.

- Chisu-artisti on minun ja yleisön yhdessä luoma asia. Tuntuu kunniakkaalta antaa Chisun olla se Chisu, jona ihmiset hänet tuntevat, ja minä saan sekoilla omiani joidenkin toisten projektien parissa, Chisu kertoo.

Dj-keikkoja ja elokuvamusiikkia

Ennen soolouransa jäädyttämistä on tiedossa vielä isoja asioita. Mun kulta -sinkku saa ensiesityksensä perjantain Emma Gaalassa, ja kesällä on festarikeikkoja. Kaikki huipentuu kolmeen jäähyväiskeikkaan Helsingissä Tavastia-klubilla joulukuun alussa. Viimeisillä keikoillaan Chisu haluaa yhdistää areenakeikan suuruutta ja klubikeikan intiimiyttä. Moni olisi varmasti olettanut, että suosittu artisti huipentaisi uransa areena- tai jäähallikeikalla. Isomman keikan järjestäminen olikin Chisun alkuperäinen ajatus, mutta lopulta klubikeikkojen sarja tuntui paremmalta ratkaisulta.

- Siihen vaikutti tosi paljon korona. En halunnut, että on pakkoa myydä iso keikkapaikka loppuun. Areenakeikat ovat myös todella suuritöisiä, ja olisi ollut kurjaa esittää sellainen vain kerran, Chisu perustelee.

Tavastian-keikkojen jälkeen Chisu hoitaa vielä uransa paketoimiseen liittyviä käytännön asioita ennen kuin siirtyy pienelle tauolle. Hän haluaa antaa tilaa omille tunteilleen, joita ”Chisun viimeisestä vuodesta” eittämättä syntyy. Sitten on uusien haasteiden aika.

Chisulla on jo monia haaveita siitä, mitä uudet projektit voisivat olla. Hän haluaa kirjoittaa musiikkia muille artisteille ja toivoo pääsevänsä tekemään myös elokuvamusiikkia. Myös livekeikkojen suunnittelupuoli kiehtoo. Chisu haluaa soittaa dj-keikkoja ja tehdä musiikkia yhdessä aviomiehensä Jori Roosbergin (tunnetaan myös nimellä Jori Sjöroos) kanssa. Pari teki yhteistyössä Chisun edelliset Vain elämää -biisit, ja myös Mun kulta -kappale on tehty yhdessä. Pariskunnalla on ROOS+BERG-niminen duo, jonka nimissä on julkaistu tähän mennessä kappale Muumilaakso-sarjan soundtrackille ja yksi Vain elämää -joulukappale. Chisua kiinnostaa taiteellisten projektien tekeminen myös kansainvälisillä markkinoilla.

Chisu ja Jori Roosberg (kuva: AOP / Juha Metso)

Chisulla ja Jorilla on duoprojektin lisäksi myös 11 Ones -niminen levy- ja musiikkiyhtiö, joka työllistää Chisua jatkossakin. Hän haluaa yhtiön kautta tarjota omaa osaamistaan uusille artisteille, joille hän voi toimia mentorina. Yhtiön hommat tarjoavat turvaa siirtymässä kohti uutta vaihetta.

- En jää tyhjän päälle. Samaan aikaan haen myös sitä tyhjyyttä. Haluan antaa tilaa kaikelle uudelle tapahtua.

Chisun koko haastattelun voit kuunnella artikkelin alusta tai Podplaysta. Haastattelussa Chisu kertoo lisäksi, mitkä muistot nousevat hänellä päällimmäisenä mieleen uraltaan ja mistä omasta kappaleestaan hän on erityisen ylpeä.

Lue myös: Chisu "jäädyttää" soolouransa - "Vuosi 2022 tulee olemaan Chisun viimeinen vuosi"

Lue myös: Suosikkimuusikko Chisu täyttää 40 - aviomies Jori Sjöroos jakoi liudan suloisia yhteiskuvia

Lähde: Yle

Kilpailut

Uusimmat