Kuva: AOP

Vaaratilanne iski Lady Gagan keikalla - tähti teki vaikean päätöksen, jota perustelee itkien somessa

19.09.2022 17:15 - Iiro Myllymäki

Lady Gaga joutui keskeyttämään keikkansa rajujen sääolosuhteiden takia.

Popin supertähti Lady Gaga, 36, esiintyi lauantaina Miamissa Chromatica Ball -kiertueensa viimeisellä keikalla. Konsertti sai ikävän käänteen, kun se jouduttiin keskeyttämään ennen viimeisiä kappaleita. Syynä olivat rajut sääolosuhteet. Gaga halusi varmistaa, että yleisö pääsee turvaan ukkosmyrskyltä.

Somessa leviäviltä videoilta näkee, miten Gaga keskeyttää kappaleensa, siirtyy lavalta toiselle ja alkaa puhua keikkayleisölle.

- Olen pahoillani, että emme voi vetää esitystä loppuun. En halua asettaa ketään vaaraan. Kiitos teille ja menkää turvallisesti kotiin, Gaga sanoi selvästi liikuttuneena.

Lady Gagan stadionkiertue on saanut ylistäviä arvioita. Pohjoismaista Gaga esiintyi ainoastaan Ruotsissa. (kuva: AOP)

Yleisöltä jäi kuulematta keikalta kuusi kappaletta. Gaga on myöhemmin julkaissut sosiaalisessa mediassa päivityksiä, joissa on perustellut päätöstä keikan keskeyttämisestä. Gaga kertoo takahuoneessa kuvatulla videolla itkien, että salamoita iski stadionin läheisyydessä.

- Haluan olla vastuullinen ja rakastava. En tiedä, mitä tekisin, jos jollekulle yleisön jäsenelle tapahtuisi jotain pahaa tai kenellekään kiertuehenkilökuntani jäsenelle tai bändilleni ja tanssijoilleni kävisi jotain, Gaga sanoo tunteikkaasti.

Videon pääsee katsomaan alta. Jos upotus ei näy, videon voi katsoa tästä linkistä.

Artisti on selittänyt tilannetta pahoitellen myös toisessa Instagram-päivityksessä.

”Olen pahoillani, etten pystynyt vetämään show’ta loppuun, mutta se oli liian vaarallista. Ukkonen oli arvaamaton ja muuttui hetki hetkeltä. Rakastan teitä. Vuosikaudet monet teistä ovat kutsuneet minua nimellä ’Mother Monster’, ja tiesin sydämessäni, että oli paras ratkaisu pitää teidät turvassa”, Gaga kirjoittaa.

Kuvassa nainen pitelee kukkakimppua, jonka joku yleisöstä heitti hänelle juuri ennen kuin Gaga käveli lavalta pois. Päivityksen pääsee katsomaan alta tai tästä linkistä.

Lady Gaga veti stadionkiertueellaan 20 keikkaa Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Japanissa.

Lue myös: Lady Gaga saa kehuja Top Gun -hittilaulajalta - "En voi uskoa, miten hän käyttää ääntään"

Lue myös: Nyt se on varmaa: Lady Gaga näyttelee Jokeri-elokuvan jatko-osassa

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat