Kuva: AOP / Timo Korhonen

Queen-tribuuttishow keikkailee läpi Suomen - kiertue omistettu edesmenneelle Kimmo Blomille

12.11.2022 16:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

The Miracle - A Night With Queen -musiikkishow lähtee syksyllä 2022 jälleen konserttisalikiertueelle.

Jo useamman vuoden ajan ympäri Suomen legendaarisen Queenin musiikin ilosanomaa levittänyt The Miracle - A Night With Queen -musiikkishow lähtee syksyllä 2022 jälleen konserttisalikiertueelle.

A Kind of Magic -kiertue on omistettu Kimmo Blomin (1970–2022) muistolle. Syöpään menehtynyt Blom on tuttu muun muassa Raskasta joulua -kokoonpanosta ja The Miracle - A Night With Queen -musikaalien Freddie Mercuryn roolista.

Keikoilla kuullaan musiikkia koko Queen-yhtyeen uran ajalta, mutta tällä kiertueella keskitytään erityisesti vuonna 1986 ilmestyneeseen A Kind Of Magic -albumiin, jolta muistetaan muun muassa hitit One Vision, A Kind Of Magic, Friends Will Be Friends ja Who Wants To Live Forever. Mukana ovat tietenkin muutkin tunnetut Queen-hitit.

The Miracle - A Night With Queen on musiikkishow, joka pitää sisällään Queenin merkittävimmät kappaleet yhdistettynä Freddie Mercuryn elämäntarinasta tuttuihin elementteihin.

Kokonaisvaltaisiksi audiovisuaalisiksi elämyksiksi rakennetut show’t kuljettavat katsojan läpi Queen-yhtyeen ja Freddie Mercuryn historian. The Miracle -yhtye koostuu kokeneista, yli 10 vuotta Queen-tribuuteissa soittaneista muusikoista, jotka ovat tällä kokoonpanolla tehneet useamman konserttisalikiertueen ympäri Suomea ja täyttäneet muun muassa Helsingin Casinon toistuvasti.

Yhtyeen keulilla nähdään nyt ensi kertaa Viljami Holopainen, joka on tullut alun perin tunnetuksi Arion-yhtyeen ja Uuden Musiikin kilpailun kautta.

Kokoonpano:

Viljami Holopainen – laulu (Freddie Mercury)

Leo Kaukomies – kitara

Tuomas Heikkinen – kitara

Mikko Patama – koskettimet, laulu

Heikki Venhola – basso

Eero Kaukomies – rummut, laulu

Mari Multanen – laulu, koskettimet

Kiertue:

18.11.2022 Helsinki, Vuotalo

19.11.2022 Kotka, Kyminsuu

25.11.2022 Pieksämäki, Poleeni

26.11.2022 Kuopio, Maxim

2.12.2022 Naantalin Kylpylä

3.12.2022 Naantalin Kylpylä

9.12.2022 Porin Ravirata

10.12.2022 Porin Ravirata

Lue myös: Raskasta joulua -kokoonpano muistelee edesmennyttä Kimmo Blomia

Lue myös: Queen-tribuuttishow kiertää läpi Suomen - katso keikkapäivämäärät

Kilpailut

Uusimmat