Kuva: Timo Kämäräinen

Muistatko Neljä Baritonia -kokoonpanon? Tekee yllätyspaluun Neljä Ruusua -yhtyeen levyllä

21.11.2022 14:15 - Iiro Myllymäki

Pop-musiikkia-kappaleesta tunnettu ryhmä tekee paluun Neljä Ruusua -yhtyeen juhlalevyllä.

Neljä Baritonia -kokoonpano on tekemässä paluuta yhden kappaleen verran. Ismo Alangon, Ilkka Alangon, Kalle Aholan ja A. W. Yrjänän muodostama nelikko yhdistää voimansa Neljä Ruusua -yhtyeen tulevalla juhlalevyllä. Aiemmin Neljä Baritonia on julkaissut vain yhden kappaleen, vuonna 1997 ilmestyneen Pop-musiikkia.

40-nimisellä albumilla Neljä Ruusua juhlistaa 40-vuotista uraansa. Albumille on koottu uusia versioita yhtyeen kappaleista, ja yhteistyöartisteina ovat mukana muun muassa Neumann, Jyrki 69, Pihlaja ja Aste.

Neljä Baritonia esittää albumilla uuden version Popmuseo-hitistä.

- Kun mietittiin artisteja, jostain syystä Ismo Alanko tuli melko alkumetreillä mieleen, ja siitä aasinsiltana Neljä Baritonia. Edellisestä Baritoni-julkaisusta (Pop-musiikkia) onkin jo vierähtänyt 25 vuotta, jotenka olisikohan korkea aika julkaista jotain, solisti Ilkka Alanko kommentoi tiedotteessa.

Yhtye keksi, että Popmuseo-kappale sopisi porukalle hyvin. Kaikki solistit suostuivat pyyntöön.

- Olemme tästä todella fiiliksissä, Alanko sanoo.

40-albumi julkaistaan 2. joulukuuta. Sen ensimmäinen singlelohkaisu on Portion Boysin kanssa tehty uusi versio Seitsemän päivää selvinpäin -kappaleesta, ja se julkaistaan 25. marraskuuta.

Neljä Ruusua on Joensuussa vuonna 1982 perustettu bändi, joka on julkaissut 16 studioalbumia sekä kolme kokoelmaa, joita on myyty fyysisinä tallenteina yhteensä yli 400 000 kappaletta. Viimeisimmän albuminsa 1000X yhtye julkaisi aiemmin tänä vuonna.

Lue myös: Ilkka Alangon äidin ikkunasta työnnettiin valokuva - "Tämä on Ilkan lapsi"

Lue myös: Neljä Ruusua meinasi unohtaa palkintoehdokkuuden - "Näin pääsi käymään"

Kilpailut

Uusimmat