Festivaali muuttui kaaokseksi: Ihmiset joutuivat nukkumaan kylmässä mudassa!

28.09.2015 10:15 - Mikko Räsänen

Suuri elektronisen musiikin festivaali TomorrowWorld päättyi täydelliseen kaaokseen, kun liikenneyhteydet katkaistiin ja festarikansa jätettiin värjöttelemään mutaisille pelloille.

TomorrowWorld on valtava elektronisen musiikin festivaali Georgiassa USA:ssa. Tapahtuman tämän vuoden esiintyjiin kuuluivat muun muassa David Guetta (kuvassa), Armin Van Buuren, Paul Van Dyk, Pete Tong, Tiësto, Hardwell ja Ferry Corsten.

Nimekkään esiintyjälistan tapahtuman piti olla suurta elektronisen musiikin juhlaa, mutta se päättyi Mashablen mukaan lauantaina täyteen kaaokseen. Kun illan pääesiintyjä Hardwell lopetti, alkoi festivaalikansa purkautua alueelta pois. Yllätys oli kuitenkin suuri, kun kävi ilmi, ettei alueelta voi päästä pois ilman omaa autoa. Järjestäjät olivat katkaisseet liikenteen, jolloin taksit eivät enää päässeet alueelle. Myös festarivieraiden kuljetukseen varatut bussit olivat jo lopettaneet liikennöinnin.

Koska festivaalialue sijaitsi keskellä ei mitään ja lähempään suureen kaupunkiin Atlantaan oli kymmeniä kilometrejä, ei ihmisille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin jäädä mutaiselle festivaalipellolle värjöttelemään kylmään tihkusateeseen. Osa väsyneimmistä juhlijoista nukkui mudassa. Ei siis ihme, että tapahtuman jälkeen sosiaalinen media alkoi täyttyä suuttuneista kommenteista. 

Katso alta havainnollistava kuvia tapahtuneesta.

 Lähde: Mashable

Kilpailut

Uusimmat