Kuva: Senja Rapila

Softengine hurjasta nosteestaan: "Olemme kasvaneet törkeästi, niin bändinä kuin ihmisinäkin"

16.11.2015 17:00 - Senja Rapila

Softenginen laulaja-kitaristi Topi Latukka sekä kitaristi Ossi Mäkelä kävivät avaamassa Voicelle tulevan albuminsa yksityiskohtia, sekä tunteitaan Euroviisuajoista.

Tuoreempaa rockin sukupolvea edustava Softengine tuli tutuksi yleisölle vuoden 2014 Euroviisuista, mutta oli hyvinkin lähellä, ettei bändi olisi osallistunut Uuden Musiikin Kilpailuun lainkaan.

- Pidettiin bändin hypeä yllä osallistumalla kaikkiin mahdollisiin bändikisoihin, ja lähetettiin sitten puoliksi läpällä UMK-kilpailuunkin demo. Sieltä tulikin sitten vastaus, että 12 parasta bändiä on valittu ja me olimme niiden joukossa. Ensimmäinen ajatuksemme oli että ei hitto, tuleeko meistä Euroviisubändi, laulaja-kitaristi Topi Latukka nauraa.

Pojat kuitenkin päättivät lähteä kokeilemaan jäätä Uuden Musiikin Kilpailuun ilman odotuksia. Lopulta Softengine voitti kilpailun, ja pääsikin edustamaan Suomea Euroviisuihin.

- Väkisinkin tuli joskus mietittyä että ihmiset leimaisivat meidät Euroviisubändiksi. Olimme kuitenkin bändi jo kauan ennen sitä, eikä kenenkään muun tekemä tuote. Ehkä ihmiset, jotka tietävät tämän, ovat osanneet arvostaa sitä. Ei minun korviini ole ainakaan kantautunut, että ihmiset pitäisivät meitä enää Euroviisubändinä.

Samana vuonna yhtye teki usean albumin kattavan levytyssopimuksen Sony Musicin kanssa, ja julkaisi debyyttialbuminsa We Created The World 17. lokakuuta 2014.

Uusi albumi edellistä kypsempi

Paineita pojat eivät ota uuden albumin tekemisestä, vaikka debyyttialbumi keräsikin runsaasti suosiota. Matka Euroviisuista nykypäivään, ja kaikki sen tuoma suosio, on kasvattanut jokaista bändin jäsentä runsain mitoin.

- Olemme kasvaneet törkeästi, niin bändinä kuin ihmisinäkin, toteaa bändin kitaristi Ossi Mäkelä.

- Oltiin niin pihalla kaikesta silloin Euroviisujen aikaan. Se on aivan eri maailma missä ollaan nyt, kuin missä oltiin kaksi vuotta sitten kun soitettiin Seinäjoella klubi-illoissa, ja mietittiin kaiken maailman syvällisiä asioita ja kaavoja musiikista. Olemme päässeet siitä sumusta aika hyvin irti, ja nyt onkin syntynyt suunta sille, mitä halutaan tehdä tulevaisuudessa, Latukka lisää.

Bändin musiikki on kehittynyt debyyttialbumilta huomattavasti, ja uudella levyllä saammekin kuulla ehkä hieman persoonallisempaa Softengineä.

- Uudella levyllä on paljon kypsempää musiikkia ja olemme siinä enemmän tietoisia siitä mitä teemme. Lausuminen ja soundit ovat myös kehittyneet. Meillä ei ole dominoivia tuottajia tai tiimiä, jotka sanovat miten hommat pitäisi tehdä. Suunnitellaan, kokeillaan ja tehdään juuri niin kuin halutaan koko homma, alusta asti. Uskon että sillä tavalla syntyy ja kehittyy bändin oma, persoonallinen soundi, Latukka kertoo.

- Uudet biisit ovat myös kypsempiä. Ensimmäisellä levyllä on todella hyviä juttuja, mutta kappaleet eivät ole ehkä niin yhtenäisiä kokonaisuuksia, mitä nämä uudemmat ovat. Varsinkin sanoitukset ovat nyt sellaisia, mistä ihmiset voivat saada jotain irti. Ensimmäisellä levyllä kappaleiden sanoitukset saattoivat olla liian taiteellisia joillekin kuuntelijoille.

Uusi EP-albumi julkaistaan 4. joulukuuta. Albumikokonaisuuden täydentävä toinen EP julkaistaan keväällä 2016.

(kuva: Senja Rapila)

Unelma on meren toisella puolella

Maailmalla tunnettuja, suomalaisia bändejä ovat muun muassa Apocalyptica, HIM sekä Children of Bodom. Seuraavaksi Latukka toivookin, että Suomesta saataisiin maailmalle edustamaan myös vähän kevyempää, indie/pop-vaikutteista musiikkia.

- Suomesta ei ole mielestäni vielä breikannut yhtään kaltaistamme bändiä, eikä täältä ole muutenkaan breikannut mikään bändi isosti hetkeen. Mielestäni me voisimme täyttää tuon aukon paremmin kuin hyvin, Latukka toteaa.

- Tottakai olisi todella siistiä lähteä johonkin jenkkeihin soittamaan omaa musiikkia, ja unelmana olisi maailmankiertue, mutta realistisesti ajatellen tähdätään ensimmäiseksi Saksaan, tai yleisesti Eurooppaan, Mäkelä kommentoi.

Lue myös: Miehen surkea rytmitaju aiheuttaa hysteriaa netissä - katso video

Kilpailut

Uusimmat