Kuva: Voice

Stig ei aio työstää levyä: "Siinä menee biisejä hukkaan"

08.02.2016 20:45 - Emma Ylistalo

Stigin uusi kappale IT-mies ei ole käynnistänyt muusikolla albumin tekoa, vaan hän laittaa ulos yksittäisiä biisejä.

Stig jukaisi viime viikolla uuden kappaleen, joka kantaa nimeä IT-mies. Melodiat olivat biisiin valmiina pitkään, mutta sanoitusta mietittiin vielä.

- Sitten eräs päivä yhden keskustelun jälkeen tuli mieleen, että tässähän olisi hyvä aihe.

IT-mies-kappaleen aihe on myös Stigille itselleen tuttu.

- Itsekin olen käynyt alan koulutusta. Jäi kyllä kesken aikoinaan. Olin puolitoista vuotta tietoliikenneinsinöörikoulussa ja veljeni on myös alalla, Stig kertoi Voicelle.

Vaikka uusi biisi onkin julkaistu, ei muusikolla ole aikeita työstää uutta albumia.

- Pistetään biisejä johonkin tahtiin ulos ja katsellaan sitten, kun on tullut niitä singlejä tarpeeksi ulos, että tehdäänkö jonkinlaista kokoelmaa niistä. Mutta mitään varsinaista albuminrakentelua ei ole meneillään. 

Uusia biisejä Stig kuitenkin kehittelee jatkuvasti ja pitää silmät ja korvat auki mahdollisten aiheiden takia.

Kokonaan hän ei kuitenkaan sulje pois sitä vaihtoehtoa, että albumi syntyisi jossain vaiheessa. Tässä vaiheessa muusikosta kuitenkin tuntuu, että kappaleet saavat tällä tavalla enemmän huomiota.

- Kun albumille tekee biisejä, niin sieltä tulee muutama sinkku, jotka soivat ja joita kuunellaan. Jotenkin tuntuu, että siinä menee hyviä biisejä hukkaan.

Kuuntele Stigin uusi kappale täältä tai alta.


Lue myös: Stig paljastaa vaatekappaleen, jota ei koskaan pukisi päälleen

Kilpailut

Uusimmat