Kuva: Senja Rapila

Softenginen Topi Latukka: "Kaksi vuotta sitten olisin saattanut laulaa silmät kiinni lavan takaosassa"

10.03.2016 12:15 - Senja Rapila

Suomalaisbändin esiintyminen Hurts-yhtyeen lämppärinä jätti jälkeensä ikimuistoisen elämyksen.

Softengine edusti suomalaisvahvistusta naistenpäivänä brittiläisen Hurts-yhtyeen keikalla. Seinäjoelta lähtöisin oleva bändi oli alusta alkaen liekeissä, kun heille kerrottiin tulevasta keikasta.

- Itselleni ainakin iski aika voimakas hyvänolon tunne, sellainen onnellisuuspiikki, jonka kokee kerran vuodessa. Kyllä me oltiin kaikki aivan liekeissä! Softenginen laulaja Topi Latukka kommentoi Voicelle.

- Ruvettiin melkein heti seuraavana päivänä suunnittelemaan areena settiä ja sovituksia. Haluttiin sellainen setti, että takarivin rokkipoliisitkin pysyisivät kiinnostuneina koko keikan ajan.

Toistaiseksi kasvattavin kokemus

Koko Hartwall Arena oli miltei täynnä, kun suomalaisbändin keikka alkoi. Yleisö oli todella suuri, miltei suurin tähänastisista. Bändillä on ollut Provinssi-festivaaleilla yhtä suuri keikka, mutta nyt kokemus oli täysin erilainen. Keikka poikkesi myös paljon Euroviisuesityksestä, joka sekin esitettiin suurelle yleisölle.

- Onhan se aivan eri asia vetää puoli tuntia kuin kolme minuuttia. Hartwallilla sai huudattaa ja puhua yleisölle, vetää ihan oikean keikan. Oli siistiä huomata, että me pystytään vetämään se keikka oikeasti alusta loppuun samalla intensiteetillä, Latukka toteaa.

- Tämä keikka on ollut todella kasvattava kokemus bändille, kun on ollut jatkuvasti niin törkeä motivaatio treenata, ja yleensäkin puhua ja miettiä yhdessä miten tästä saadaan kaikki irti.

Samanlaisen keikan vetämiseen nelikolla ei olisi ollut mahdollisuutta vielä kaksi vuotta sitten, kun bändillä ei ollut vielä samanlaista esiintymiskokemusta. 

- Jos meidät oltaisiin laitettu vetämään samanlainen setti silloin kaksi vuotta sitten euroviisuaikoina, niin veikkaan että oltaisi saatettu jäätyä aika pahasti, ja olisin saattanut laulaa koko keikan silmät kiinni lavan takaosassa. Se ei ole helppo paikka mennä vetämään niin monelle ihmiselle, jos ei ole varma siitä mitä tekee.

Lue myös: Miltä Sannin Että mitähän vittua näyttää viitottuna? Katso

Lue myös: AC/DC:n laulaja Brian Johnson vaarassa kuuroutua - kiertueen konsertit siirtyvät

Kilpailut

Uusimmat