Kuva: Nauska

Debyyttialbuminsa julkaissut Shiraz Lane: "On aika absurdi fiilis"

15.04.2016 09:30 - Reija Saarinen

Tänään, 15. huhtikuuta ilmestyvä levy kantaa nimeä For Crying Out Loud.

Siharz Lane on Suomen rock-maailman uusimpia tulokkaita. Vuonna 2011 perustettu yhtye julkaisee nimittäin tänään 15. huhtikuuta ensimmäisen albuminsa. Levy kantaa nimeä For Cryin Out Loud.

Nuorille rokkareille unelman käyminen toteen on iso juttu ja fiilis on sen mukainen.

- Aika absudi fiilis on. Vetäähän se sanattomaksi, että unelma joka on ollut pitkään, käy toteen, laulaja Hannes Kett toteaa.

Levynjulkkarikeikka järjestetään legendaarisella Tavastialla 20. huhtikuuta. Tuolloin luvassa on muutakin kuin pelkkää Rock `N´ Rollia.

- Levynjulkkarikeikalle on tulossa todellakin speciaalisettiä. Ei pelkästään soiteta rockia, vaan mennään ison maailman meiningillä, Kett kertoo.

Kitaristi Jani Laineen mukaan show tulee olemaan helvetin kova, vaikka jännitystä epäilemättä onkin ilmassa.

- Varmaan jännittää ihan saakelisti. Mutta se kyllä purkautuu sitten lavalla, hyvällä tavalla.

- Juu, on siinä varmaan paskat housussa, mutta ei haittaa. Livemusa on aitoa ja raakaa. Se tulee mitä on tullakseen, Kett toteaa.

Kesän tullen klubikeikat vaihtuvat aurinkoisiin festarikeikkoihin.

- On todella siistiä päästä soittamaan ympäri Suomea. Festareilla on aina todella siistiä soittaa, sanoo Laine.

- Ihmiset on festarikeikoilla niin erilaisia. Ne ei vaan vedä perseitä ja tuu keikalle, vaan ne tulee katsomaan keikkaa ja vetää perseet siinä samalla, Kett nauraa.

Kilpailut

Uusimmat