Raskaus muutti Jannika B:n kehoa: "En ole koskaan tuntenut oloani näin naiselliseksi"

Äitiyden myötä Jannika B nauttii pehmeämmästä elämäntyylistä, jossa mennään oman lapsen ehdoilla.

Julkaistu:

Laulaja Jannika B nauttii äitiydestään täysin siemauksin. Hän on viihtynyt kotona jopa niin hyvin, että on harkinnut siirtymistä täysipäiväiseksi äidiksi. Sen lisäksi, että oman Martta-tyttären saaminen on vienyt lähemmäs omia tunteita, lapsen kantaminen on rentouttanut suhtautumista omaan kehoon.

Ei siis ihme, että synnytys oli Jannikan viime vuoden kohokohta.

– Olen kokenut synnytyksen ja saanut kokea sen, kun lapsi nostetaan ensi kertaa siihen rinnalle. Näin lapseni, jonka olen kantanut. En voinut kuvitellakaan, millaista se on. Sitä tunnemyllerrystä ei voi tajuta ennen kuin itse kokee asian. Silloin vasta tajusin, miten paljon olen äidiksi halunnut. Se oli äärimmäisen herkkä hetki, mitä en tule koskaan unohtamaan, kertoo Jannika B.

– Kaikki synnytykset ovat varmasti erilaisia, eikä niitä voi verrata toisiinsa. Ensimmäiset sanani tämän toimituksen jälkeen olivat ”Tässäkö tämä jo olikin?”. Ihan turhaan pelkäsin, en ollut missään vaiheessa kuolemassa tuskiini. Viime vuoden toukokuussa olimme Etelä-Afrikassa ja minulla oli siellä vatsatauti, joka oli pahempi kuin tämä synnytys.

Hyviä synnytyskertomuksia kuulee aina ajoittain, mutta silti negatiivisia tarinoita painotetaan enemmän. Se voi Jannikan mukaan johtua siitä, että positiivisia synnytyskertomuksia on vaikeampi jakaa.

– Luin raskausaikana kiinnostuneena naisten synnytyskokemuksia netistä. Lähtökohtaisesti 98 prosenttia siellä oli niitä kokemuksia, miten hirveää synnytys on ollut. Tiedän, että vähintään yhtä paljon on hyviä kokemuksia, mutta niistä harvoin puhutaan. En tiedä, onko se jotenkin osa suomalaisuutta, että iloisia tarinoita pidetään vakan alla.

Martta-tyttären kasvun seuraaminen täyttää edelleen Jannikan sydämen ilolla.

– Vaikka öitä tuleekin valvottua, kun näet pienen nyytin hymyn, niin väsymys katoaa sekunnissa. Minulla on pelkkää positiivista sanottavaa. Suosittelen lämpimästi jokaiselle ihmiselle – ryhtykää vanhemmaksi. Siinä tulee elämälle tarkoitus.

– Meille tuli maailman ihanin tyttö. Hänellä on minun silmät ja isänsä suu. Hän on isänsä tavoin maailman kiltein ja hänellä on äitinsä kärsivällisyys, joka ei ole maailman paras.

”Söin väsymykseen Domino-paketin päivässä”

Laulajattaren mukaan oli myös ilo nähdä, että keho palautui synnytyksestä lähelle entisiä mittoja melko kivuttomasti.

– Se on todella yksilöllistä ja voin puhua vain omasta kokemuksestani. Voin sanoa, että herkut maistuivat todella paljon, kun sairalasta pääsi kotiin. Paikkasin väsymystä ja energianpuutetta syömällä. Domino-paketti meni päivässä. Aika pian menin kumminkin sokerilakkoon ja keho on palautunut suht normaaliksi, kommentoi tähti.

Joidenkin äitien mukaan imettäminen auttaa omalla tavallaan kehoa palautumaan entisiin mittoihin.

– Siihen ei kannata uskoa. Se on vähä sama kuin tuo myytti, että saa syödä kahden edestä raskaana! Joillakin se polttaa kaloreita, toisilla toimii vastakkaiseen suuntaan, nauraa Jannika.

Hän ei ole täysin palautunut raskautta edeltäviin mittoihinsa, mutta kokee kehonkuvansa kuitenkin muuttuneen positiivisempaan suuntaan.

– En ole koskaan tuntenut itseäni näin naiselliseksi. Tuskin tulen palaamaan siihen kokoon, mitä olin ennen raskautta. Viihdyn hyvin uudessa kehossani. Se on kaukana täydellisyydestä – aikaisemmissa kuvissa olen ollut paremmin treenattu, nyt on vatsaa enemmän. Jaksan joka päivä ihmetellä, miten tuo pötkö on kasvanut minussa. Olen ruokkinut häntä jo kehossani. Olen synnyttänyt hänet ja hän on nyt tuossa ja sanoo minulle ”Mamma”. Se on käsittämätöntä.