Etsi
Kappale kantaa nimeä Ich Komme.
Vaikka biisin esittäminen on saanut Viivin liikuttumaan ja itkemään useaan otteeseen, toivoo hän voivansa välittää Nokia Arenalla erityisesti rakkautta ja lämmintä tunnelmaa.
Goldielocksin UMK-biisi Made Of on tehnyt yleisöön vaikutuksen.
Uusi levy-yhtiö kantaa nimeä Lördag.
Yhtyeen UMK-kappale Puppy kertoo nimensä mukaisesti koiranpennuista.
Radio Nova Festivaali järjestetään ensi kesänä Tampereella.
Gaalassa palkitaan muun muassa vuoden yhtye ja vuoden tulokas.
Viivin kisabiisi Aina on nyt julkaistu.
Costeen UMK-kappale Sekaisin pureutuu mielen sisäiseen kamppailuun.
Vieläkö viime vuoden biisit muistuvat mieleen?