Etsi
Zendaya hallitsee tyylikkään pukeutumisen.
Hyvinvointialueiden välillä huomattavia eroja muistisairauksien määrässä.
Tiktokista tuttu kansanedustaja Ville Merinen (SDP) vieraili Sunnuntaibrunssi-podcastin uusimmassa jaksossa. Hän on huolissaan suomalaisesta puhumattomuuden kulttuurista, ja antaa liikunnan vinkiksi mielenterveyden hoitoon.
Tuplavyöt ovat alkaneet trendaamaan vauhdikkaasti. Muun muassa New Yorkin muotiviikoilla nähtiin monia upeita asuja, joihin oli yhdistetty tuplavöitä. Tätä muotitrendiä on kuitenkin nähty jo ennen muotiviikkojakin.
Forbes on listannut Hollywoodin viime vuoden kovatuloisimmat näyttelijät.
Voittajatuotteissa yhdistyivät herkullinen väri ja ihana koostumus.
Kaikki varmasti jo tietävätkin, että kahvin juominen myöhään illalla voi aiheuttaa vaikeuksia nukahtamisessa. Tiesitkö kuitenkin näistä ruoista ja juomista, jotka voivat myös hankaloittaa unensaantiasi?
Lääkkeitä heitetään edelleen esimerkiksi viemäriin tai sekajätteeseen.
Korkeilla koroilla varustetut saappaat näkyvät katukuvassa myös Suomessa.
SuomiRäpin Aamu -ohjelmassa koettiin helmikuussa erikoinen hetki, kun juontajat Ville Tanskanen ja Siim Liivik puhuivat tennisturnauksessa tapahtuneesta kohusta.