Kuva: Shutterstock

Parinvaihtoa harrastava pariskunta kertoo, kuinka he hoitavat mustasukkaisuutta

15.06.2022 21:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Mustasukkaisuutta ilmenee myös parinvaihtoa harrastavien pariskuntien kohdalla. Siksi pariskuntien kemioiden onkin kohdattava.

Pinnan alla -podcastin uudessa jaksossa aiheena on parinvaihtaminen. Niin sanottua swinger-kulttuuria on käsitelty viime vuosina muun muassa kotimaisessa Swingers-elokuvassa. Toimittaja Teemu Potapoffin, 49, vieraana studiossa ovat Lucifer ja Nasty Angel, jotka kertovat enemmän parinvaihdosta.

- Eihän se kovin todenmukaista kuvaa anna, Lucifer naurahtaa.

Lucifer kommentoi elokuvan tapahtumia sanomalla, että elokuvassa on kyllä todenmukaisia viitteitä parinvaihtokulttuuriin, mutta kyseessä on kuitenkin ainoastaan elokuva.

Vieraana olevan avioparin kiinnostus parinvaihtoon syntyi noin kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen. Ajatus ei kuitenkaan syntynyt hetkessä, vaan pikemminkin asteittain. Swinger-elokuvan ilmestymisen aikoihin Lucifer ja Nasty Angel uskaltautuivat tutustumaan verkkosivustoihin, joista voisi hakea seuraa muista pariskunnista.

Pian kaksikko tapasikin ensimmäisen pariskunnan, jonka kanssa he viettivätkin lopulta tiiviisti aikaa.

Henkilökemia lääkkeenä mustasukkaisuutta vastaan

Kaksikko kertoo, ettei uusien tuttavuuksien kanssa ryhdytä suoraan petipuuhiin, vaan ensin pariskunnat tutustuvat toisiinsa. Vasta tutustumisen jälkeen kanssakäyminen jatkuu pidemmälle.

Parinvaihtoyhteisössä onkin kyse paljon muustakin kuin seksuaalisesta kanssakäymisestä.

- Kyllä se pitää olla sellainen keskustelutaajuus, oli sitten kenen kanssa hyvänsä tuolla yhteisössä, Nasty Angel toteaa.

Potapoff kertoo jaksossa mustasukkaisuuden mietityttäneen monia kuulijoita. Miten parinvaihtajat käsittelevät mustasukkaisuuden tunteita tai ilmeneekö niitä ylipäätään?

Luciferin mukaan kyllä ilmenee.

- Minulle on tärkeää, että itselläni synkkaa toisen pariskunnan miehen kanssa, että muodostuu sellainen luottamussuhde, hän toteaa.

- Sitten jos sitä ei synny, niin sitten se tuntuu jotenkin ei-oikealta, Lucifer jatkaa.

Hänen mukaansa kyseessä on kuitenkin hyvin intiimi tilanne, joten kemioiden on kohdattava kaikkien osapuolten kanssa. Mikäli näin ei tapahtu, ei tapahdu myöskään intiimiä kanssakäymistä.

Voit kuunnella koko jakson alta sekä Podplaysta.

Lue myös: Eläinaktivisti kertoo, kuinka brutaalisti tuotantoeläimiä kohdellaan - "Rakkaus on valikoivaa"

Lue myös: Merkkivaatteet ovat viesti jalkapallohuligaaneille - 'Niistä pystyi tunnistamaan ihmiset, jotka ovat halukkaita tappelemaan'

Voice.fi ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat