Kuva: Tomi Natri / AOP

Susanna Juntunen on elänyt vuosia kohdunkaulansyövän kanssa - kaksosraskaus päättyi lasten menettämiseen

29.09.2022 09:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Hyvinvointivalmentaja työskentelevä Susanna Juntunen on joutunut tekemään vaikean päätöksen raskauden keskeyttämisestä.

Hyvinvointivalmentaja Susanna Juntunen nousi vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä julkisuuteen osallistuttuaan Miss Suomi -kilpailuihin. Viime vuosina hyvinvointivalmentaja työskennellyt Juntunen on ollut esillä mediassa sairastuttuaan kohdunkaulansyöpään vuonna 2020.

Juntunen vieraili Iriz Silander ja VIP-vieraat -podcastissa puhumassa toimittaja Iriz Silanderin kanssa muun muassa haasteista, joita hyvinvointivalmentaja on käynyt läpi syövän kanssa eläessään.

Voit kuunnella koko jakson alta sekä Podplaysta.

Kaksosraskaus päättyi lasten menettämiseen

Juntunen kertoo haastattelussa saaneensa syöpähoitojen jälkeen mahdollisuuden yrittää puolisonsa kanssa lasta. Perheenlisäyksen yrittämisessä oli kuitenkin hyödynnettävä keinohedelmöitystä.

- En voinut saada luonnollisesti lasta, niin se täytyi tehdä sitä kautta, Juntunen kuvailee.

Noin viidennes keinohedelmöityksellä alkunsa saanut raskaus on Duodecim-lehden mukaan monisikiöraskaus. Luonnollisesti alkunsa saaneissa raskauksissa noin yksi sadasta raskauksista on monisikiöisiä.

Syy monisikiöraskauksien moninkertaiseen mahdollisuuteen johtuu siitä, että keinohedelmöityksessä kohtuun siirretään Terveyskirjaston mukaan yksi tai kaksi alkiota kerrallaan.

Näin oli myös Juntusen ja hänen puolisonsa kohdalla, he saivat kuulla odottavansa kaksosia.

Pariskunta ei voinut kuitenkaan iloita uutisesta, sillä kaksosten odottaminen oli liian suuri riski syöpää sairastavalle Juntuselle. Hän kertoo podcastissa, että kohdunkaulaan kohdistuneet leikkaukset olivat saaneet aikaan riskin, ettei kohtu välttämättä kestäisi kaksosia.

- Jouduimme tekemään yhdessä lääkärien kanssa päätöksen, että raskaus keskeytetään, hyvinvointivaikuttaja muistelee.

Duodecim-lehden mukaan monisikiöraskaus luokitellaan keinohedelmöityshoidossa komplikaatioksi, sillä vaikka odottava ei olisi Juntusen tapaan sairastanut syöpää, liittyy monisikiöraskauksiin yhtä sikiötä enemmän riskejä.

Raskauden keskeyttämisen myötä Juntunen kertoo pohtineensa, kuinka hän kertoisi asiasta julkisuuteen.

- Se oli ehkä se aihe, josta mietin eniten ja pisimpään, että kuinka uskallan tuoda asian esille, Juntunen toteaa.

- Missä vaiheessa olen itse asian kanssa niin sujut, että olen valmis ottamaan myös sen negatiivisen, mitä tuollaisesta asiasta voi tulla jollain ihmisellä mieleen, hyvinvointivalmentaja jatkaa.

Hän kertoo kuitenkin ymmärtäneensä nopeasti, että muiden ihmisten mielipiteet asiasta ovat hänelle yhdentekeviä.

- Kukaan muu ei ole käynyt niitä kaikkia vaiheita läpi, kukaan muu ei ole kärsinyt niitä tunteita, tai kohdannut sitä kuolemanpelkoa. Tai pelännyt sitä, ettei näe oman lapsensa seuraavia syntymäpäiviä, Juntunen summaa.

Lue myös: Yleiset merkit kohdunkaulansyövästä - älä jätä huomiotta

Lue myös: Erna Huskon kimppuun hyökättiin - 'En lähde minnekään ilman turvamiestä, joka suojaa selustaani'

Lue myös: Miss Plus Size Marjaana Lehtinen avoimena lapsuudestaan - puutetta ehjistä kengistä ja puhtaista vaatteista

Lähteet: Duodecim, Terveyskirjasto

Voice.fi, Radio Nova ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat