Kuva: Fotolia

Isän kirjoitus saa repeämään nauruun - kertoo, millainen lomamatkasta tulee vauvan kanssa

27.04.2016 16:00 - Senni Loikala

Netissä leviää vauhdilla erään perheenisän kirjoitus, jossa hän kertoo vauvaperheen ensimmäisestä lomamatkasta; tietysti kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Tuoreen perheenisän tekstistä on tullut hurja nettihitti. Hän kirjoitti Facebookissa perheensä ensimmäisestä lomamatkasta puolivuotiaan Charlie-pojan kanssa. Pikkumiehen läsnäolo toi tietysti monenlaisia haasteita matkantekoon. Pääset lukemaan nettihitiksi nousseen tekstin hauskimmat palat alta.

1) Meillä oli lista asioista, mitä pitäisi pakata mukaan ja siinä oli vain yksi sana: Kaikki.

Tavaramäärä yhtä viikonloppua varten on koominen. Viikon matkaa varten tarvitaan suurin piirtein saman verran kaikkea, kuin mitä natsit tarvitsivat Puolaan hyökätessään.

2) Älkää ottako kalliita lastenvaunuja mukaan lennolle. Heti check-in-tiskillä rattaat kärrätään muoviverhon taakse, jossa pari painijaa yrittää saada ne kasaan mäiskimällä niitä seinää vasten puolisen tuntia.

Määränpäässä joudut jostakin kumman syystä hakemaan liukuhihnalta sen, mitä rattaista on jäljellä (eli yhden renkaan).

3) Yksi huolistamme lennon aikana oli, että meidän piti istua vauvaongelmaisen ihmisen vieressä. Toivoimme, että vieressämme olisi joku lempeä, laulaja Angela Lansburyn kaltainen henkilö, jonka heikkona kohtana olisivat vauvat. Päädyimme kuitenkin istumaan sellaisen naisen viereen, jonka naama oli norsun vituilla.

… Luulenpa, että jos kyseinen nainen olisi tervehtinyt meitä hymylemällä, sen sijaan että hän pyöritteli silmiään, olisimme olleet halukkaampia kertomaan, että kun hän palasi vessasta,  hänen hameen helmansa oli jäänyt sukkahousujen vyötärönauhaan kiinni, jolloin hän näytti kaikille takamustaan.

4) Vaipanvaihto lentokoneessa on kuin kaikista vaikein taso The Cube -pelissä. Kuvittele, että yrittäisit päästä käsiksi elävään kalkkunaan puhelinkopissa. Entä kun tilaa olisi vain puolet siitä hemmetin kopista ja joku pidätyskykynsä menettänyt koputtaa oveen viiden sekunnin välein?

5) Jos vauvasi istuu hiljaisena lentokoneessa, se on upeaa. Vielä parempi, jos hän nukkuu. Mikäli hän on kuin meidän Charlie, pikkuisesi tykkää olla seisaallaan koko ajan. Voit varautua siihen, miltä tuntuu kun palosammuttimen kokoinen kaveri tanssii palliesi päällä seuraavat tunnit.

6) Uimarannalle meneminen on huono idea. Kuusikuukautinen vauva pistää kaiken kätensä ulottuvilla olevan suuhunsa, ja jälkiviisaana voin todeta, että meneminen keskelle kilometrikaupalla jatkuvaa puuterihiekkaa on typerää.

7) Vaikka miten varautuisit, aurinko tulee olemaan polttava. Sinulle. Tulet palamaan. Tulet tekemään kaikkesi, ettei auringonsäteet koske vauvaa. Sen sijaan palat itse. Kirjoitan tätä kasvot tulipunaisina.

... Ollakseni rehellinen, mainitsin Lynsille ennen matkaamme, että tahtoisin palata hieman väriä saaneena. En kuitenkaan tarkoittanut vihaisen paviaanin peniksen väriä.

Kyllä kannatti

"Lopultakin, se mitä sanoisin jokaiselle, joka harkitsee lomalle lähtemistä vauvan kanssa on, että: ”Menkää”

Kaikista ketuttavista pienistä haasteista huolimatta, ajan viettäminen yhdessä, kaukana kaaoksen keskellä olevasta kodistamme, se oli todella ainutlaatuista.

Tulen aina muistamaan Charlien ilmeen, kun hän pisti varpaansa rantahiekkaan ensimmäisen kerran. Tulen muistamaan sen ilon, kun häntä liikutettiin puhallettavan krokotiilin selässä ympäri hotellin uima-allasta. Ja tulen muistamaan hänen ihastuneet kasvonsa, kun syötimme pikkulinnulle keksinpalasia, samalla kun katselimme syvänsinisen Välimeren ulapalle.

Vaikka paluulennon jälkeen tallotut pallini olivat yhtä siniset kuin Välimeri, oli se pieni hinta matkastamme."

Lue myös: Pikkupoika teki äidilleen kortin - tahattoman härskistä lopputuloksesta nettihitti

Kilpailut

Uusimmat