Kuva: Fotolia

Eivätkö sinun ja rakkaasi yhteiskuvat saa tykkäyksiä somessa? Syynä on usein kateus

03.06.2016 19:15 - Emmi Moilanen

Onnellinen parisuhde voi aiheuttaa yllättäviä reaktioita muissa ihmisissä.

Oletko onnellisessa parisuhteessa eikä kutsuja pariskunta-iltoihin enää tule? Tai oletko viime aikoina kuullut tavallista useammin kummallisia juoruja itsestäsi? Cosmopolitan listasi tyypillisimmät varoitusmerkit, joista havaitset, kadehtiiko joku parisuhdettasi.

Kuulet kummallisia juoruja itsestäsi

Kuulet asioita, jotka eivät voisi olla enää yhtään kauempana totuudesta. Huhutaan, että olet käyttäytynyt kummallisesti tappelemalla usein tai että olet jopa pettänyt puolisoasi. Sisimmässäsi kuitenkin tiedät, että mikään näistä ei pidä paikkaansa.

Joku yrittää aina aloittaa draaman

Juoruilun lisäksi ihmiset haluavat saada sinut myös suuttumaan. Juhlissa joku saattaa todeta kumppanistasi, että hän on liian läheisissä tunnelmissa muiden juhlissa olevien naisten kanssa. Katsoessa ympärillesi, voit rauhallisesti todeta poikaystäväsi vain laittaneen käden naispuolisen ystävänsä hartioille kuvan ottamista varten. Kadehtijat kuitenkin haluavat tulkita tilanteen niin, että sinulla on kilpailija.

Väliinne yritetään tunkeutua

Poikaystävälläsi on ”ystäviä”, joka yrittävät saada jatkuvasti kahdenkeskistä aikaa kumppanisi kanssa. Tällaiset henkilöt eivät kadehdi vain parisuhdettanne, vaan ovat luultavasti mustasukkaisia myös sinusta. Poikaystäväsi on lisäksi autuaan tietämätön tästä toiminnasta, sillä hän on omasta mielestään vain hyvä tyyppi, josta ihmiset nyt sattuvat pitämään.

Et saa tykkäyksiä sosiaalisessa mediassa

Tämä voi johtua siitä, että päivityksesi ihanilta matkoilta ja romanttisilta illallisilta yhdessä poikaystäväsi kanssa näyttävät muiden silmissä liiankin täydellisiltä. Et ehkä normaalisti ole kovinkaan pikkumainen, mutta on kurjaa, jos kuvasi jäävät aina huomiotta – etenkin hyvät sellaiset.

Ette saa kutsuja pariskunta-iltoihin

Tämä ei aina tarkoita sitä, että olisitte kumppanisi kanssa ikävää seuraa. Kun muut näkevät teidät onnellisina yhdessä, voi se muistuttaa ystäviänne niistä asioista, jotka eivät ole hyvin heidän omissa ihmissuhteissaan – eivätkä he välttämättä ole jaksaneet tehdä mitään asioiden korjaamiseksi.

Et ymmärrä mistä ystäväsi valittavat

Jos olet ymmälläsi, kun muut harmittelevat poikaystäviensä epäromanttisuutta tai liiallista työntekoa, onneksi olkoon, nämä ongelmat eivät todennäköisesti vaivaa omaa parisuhdettasi kumppanisi kanssa – ja toiset kadehtivat teitä salaa mielessään.

Ystäväsi vähättelevät ongelmianne

Jos ystäväsi eivät jaksa kuunnella parisuhdehuoliasi, se voi olla merkki siitä, että heillä on omassa rakkauselämässään paljon suurempia kompastuskiviä kuin sinulla. He eivät tahallaan vähättele ongelmianne, mutta ne eivät vain pärjää vertailussa ystäviesi pulmille. Toisaalta, tämä on sinun kannaltasi katsottuna ehkä vain positiivinen asia.

Ääneen kadehtiminen

Jos ihmiset kertovat sinulle suoraan kadehtivansa parisuhdettasi, he myös tarkoittavat sitä aidosti. Tällöin he ainakin kertovat asian suoraan, minkä luulisi olevan parempi vaihtoehto selän takana kyräilylle.

Lähde: Cosmopolitan

Lue myös: Oletko jo tavannut jonkun sielunkumppaneistasi? Katso merkit

Kilpailut

Uusimmat