Kuva: Fotolia

Janottaako vanha suola? 6 kysymystä, joita kannattaa pohtia ennen yhteenpaluuta

15.07.2016 16:45 - Emmi Moilanen

Vanhan suolan alkaessa janottaa, suhteen uudelleen lämmittäminen voi tuntua varsin miellyttävältä vaihtoehdolta. Asiaa tulisi kuitenkin malttaa tarkastella myös kriittisesti.

Popsugar listasi kysymykset, joita jokaisen, joka harkitsee yhteen palaamista entisen seurustelukumppaninsa kanssa, tulisi kysyä itseltään.

"Mikä alun perin johti eroomme?"

Jos olet sokaistunut rakkaudesta, jota jälleen koet entistä kumppaniasi kohtaan, on hyvä palauttaa mieleen, mitkä tekijät alun perin johtivat eroonne ja kuinka merkittäviä nämä syyt olivat. Kun palautat kirkkaasti mieleesi sen, miksi tienne erosivat, on päätös suhteen uudelleen aloittamisesta helpompi tehdä. Pohdi tarkkaan, onko ajan ja vaivan investoiminen kannattavaa.

"Miksi haluan palata yhteen?"

Etsitkö vain väliaikaista ratkaisua läheisyyden kaipaukseesi vai oletko todella valmis panostamaan suhteeseenne uudelleen? Entisen kumppanin kanssa yhteen palaaminen vaatii runsaasti työtä ja kärsivällisyyttä, jos esimerkiksi joudutte rakentamaan molemminpuolista luottamustanne uudelleen.

"Onko aikaa kulunut tarpeeksi?"

Jos haavat erosta ovat vielä tuoreita ja muistot kipeinä mielessä, on parempi harkita uudelleen, oletko todella vielä valmis antamaan suhteellenne uuden mahdollisuuden. Teille molemmille voi olla kannattavaa olla hetki tahoillanne yksin, sillä sanontakin sen jo kertoo: "Aika parantaa haavat." Jos todella olet halukas kokeilemaan seurustelua uudelleen, pienen aikalisän jälkeen asioiden korjaaminen välillänne on helpompaa.

"Ovatko ongelmamme todella ratkaistavissa?"

Tämän kysymyksen kohdalla on tärkeää olla rehellinen itselleen. Pohdi, kuinka vakavia ongelmanne olivat ja kuinka todennäköistä on, että ajaudutte riitelemään jälleen näistä samoista asioista? Ennen suhteen aloittamista uudelleen, varmista, että menneisyyden haamut ovat varmasti käsitelty kokonaan, eivätkä ne enää vaivaa kumpaakaan teistä.

"Mitä perheeni ja ystäväni ajattelevat yhteen paluustamme?"

Koskaan ei pidä tehdä omia päätöksiään perustuen vain muiden ihmisten mielipiteisiin, mutta lähimmäistesi reaktiot seurustelusuhteen uudelleen lämmittämisestä voivat kertoa paljon. Kannattaa siis kuunnella tarkkaan, mitä heillä on asiasta sanottavana.

Millä tavalla olen muuttunut eron jälkeen?

Aika ei vain paranna, vaan usein se myös kasvattaa. Et ole enää täsmälleen se sama henkilö, kuin aikaisemman suhteenne aikana. Keskity pohtimaan, millainen olet nyt ilman entistä seurustelukumppaniasi ja millä tavalla suhteen aloittaminen uudelleen vaikuttaisi tähän kypsempään, sekä henkisesti kasvaneempaan sinuun. Jos vielä näiden pohdintojen jälkeen olet varma, että tahdot antaa suhteellenne mahdollisuuden, niin saatat olla siihen valmis.

Lähde: Popsugar

Lue myös: 7 merkkiä, joista tiedät olevasi koukussa seurusteluun - et kumppaniisi

Kilpailut

Uusimmat