Nykyajan parikymppiset harrastavat huomattavasti vähemmän seksiä, kuin aiemmat sukupolvet. Noin 15 prosenttia 20-24-vuotiasta kertoi tutkimuksessa olleensa ilman seksikumppania täytettyään 18 vuotta. Aiemmissa sukupolvissa samaan vastaukseen päätyi kuusi prosenttia vastaajista.
Syitä seksin määrän vähenemiseen on useita. Yksi niistä on kiire.
– On mahdollista, että teknologialla on jotain tekemistä asian kanssa. Jos ihminen viettää paljon aikaa kavereiden kanssa tekstaillen, jää kuherteluaika vähemmälle, tutkija Jean Twenge sanoo.
Myös asenteilla on vaikutusta asiaan. Nykyään seksin harrastaminen aloitetaan myöhemmin ja kumppania etsitään pidempään kuin aiemmin. Nykyään nuorilla on myös vähemmän paineita.
– Nykyään nuoret ovat paljon huolestuneempia turvallisuudesta henkisellä ja fyysisellä tasolla kuin aiemmin.
Lue myös: Parhaat seksivinkit ympäri maailman koottiin yhteen: ”Pidä silmäsi auki”
Lähde: CNN