Kuva: Fotolia

Pidä parisuhteesi intohimoisena - suomalainen psykologi paljastaa toimivat keinot

13.09.2016 14:45 - Senni Loikala

Kumppaneiden kannattaa tuntea toistensa "kiihotuksen polun", kertoo psykologi. Puhumisen sijaan painopiste siirtyy kujeiluun, kosketukseen ja elekieleen.

Psykologi ja Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Tony Dunderfelt kertoo Voice.fi-sivustolle, että intohimoa voidaan tietoisesti lisätä myös pitkässä parisuhteessa.

- Kun parisuhteessa kuluu aikaa, niin olisi hyvä tuntea toisen ”kiihotuksen polku.” Tämä termi kuvastaa sitä, etteivät intohimo ja kipinä synny pelkästään puhumalla, Dunderfelt toteaa.

Puhumisen sijaan Dunderfelt painottaa elekielen, leikkisyyden ja kosketuksen merkitystä.

- Jos kumppani koskettaa rakastaan tai leikinomaisesti kujeilee hänen kanssaan tavalla, joka on molemmille kiinnostavaa, niin siitä voivat syntyä intohimo ja kipinä uudestaan, psykologi kuvailee.

- Eli vetovoima ei synny pelkästään puheen tasolla, vaan siihen vaikuttavat myös eleet, ilmeet, kosketus ja tietynlainen ”yhteinen tanssi.”

Vältä töksäytyksiä

Jos parisuhteessa ei ole harrastettu seksiä pitkään aikaan, suosittelee Dunderfelt ratkomaan tilanteen turvautumalla juuri kosketukseen, kujeiluun ja pieniin eleisiin, eikä täräyttämään turhautumistaan suoraan kumppanille.

- Kumppanille ei kannata sanoa, että: ”Nyt rakas, miksei meillä ole ollut seksiä pitkään aikaan? Pitäisi olla.” Tällainen lause ei herätä toisen kiinnostusta.

Intohimon säilymiseen pystytään itse vaikuttamaan parisuhteessa, psykologi painottaa.

- Vetovoimaa voidaan luoda. Mielestäni on valitettavaa, että ihmiset ajattelevat, että intohimoa joko on tai ei ole. Usein luullaan, että kun vetovoima lopsahtaa puolen vuoden tai parin vuoden kuluttua, että suhde oli sitten siinä. Sen ei tarvitse olla niin, jos vetovoiman eteen tehdään töitä.

Psykologi Tony Dunderfelt puhuu vetovoiman sytyttämisen puolesta. (kuva: AOP)

EDIT. 19.12. Jutun otsikkoa muokattu.

Lue myös: "Ottakaa ongelmanne vakavasti" - 24 ohjetta pitkään parisuhteeseen

Lue myös: Jokainen parisuhde tarvitsee sisäpiirivitsejä - katso, miksi

Lue myös: Netflix-maratoneilla merkittävä vaikutus läheisyyteen parisuhteessa

Kilpailut

Uusimmat