Kuva: Fotolia

Naisia iskevän "playerin" rooli vaarantaa miehen terveyden! Katso tuore tutkimus

22.11.2016 17:30 - Senni Loikala

Psykologien tutkimuksen mukaan seksistiset ajattelumallit lisäävät mielenterveysongelmien riskiä miehillä.

Niin sanotuilla ”pelimiehillä” eli miehillä, jotka luovat nopealla tahdilla suhteita useisiin eri naisiin, on tavallista enemmän mielenterveysongelmia. Tämä selviää tuoreesta tutkimuksesta, jonka on tehnyt amerikkalainen psykologien järjestö American Psychological Associaton.

Myös muut ominaisuudet miehillä olivat yhteydessä kohonneeseen mielenterveysongelmien riskiin. Näitä ominaisuuksia olivat miesten arvottaminen naisia vaikutusvaltaisimmiksi, halu vapaisiin sukupuolisuhteisiin sekä ylikorostunut itsevarmuus.

- Jotkin maskuliinisina pidetyistä normeista, kuten pelimiehen roolin ottaminen tai vallanotto suhteessa naisiin, eivät ole pelkästään sosiaalisesti epäoikeudenmukaisia tekoja, vaan ne ovat mahdollisesti myös vaaraksi mielenterveydelle, tutkija Joel Wong Bloomingtonin yliopistosta kertoo.

Miehet, joilla oli seksistisiä asenteita, hakivat myös muita epätodennäköisemmin apua mielenterveysongelmiin, selvisi tutkimuksesta.

Tutkimus toteutettiin analysoimalla 70 aiempaa amerikkalaistutkimusta, joissa miespuolisia osallistujia oli yli 19 000 henkeä. Tutkimus on julkaistu Journal of Counseling Psychology -lehdessä.

Lue myös: Liikuttava kirjoitus leviää netissä - koskettaa lähes jokaista parisuhteessa elävää naista

Lue myös: Nämä 20 tuntomerkkiä kertovat miehen olevan taatusti kiinnostunut!

Lue myös: Sinkku! Yksi harrastus on ylitse muiden, jos haluat vilkkaamman seksielämän

Lähde: Fox News

Kilpailut

Uusimmat