Kuva: Fotolia
Isälleni: Miksi annoit uuden avovaimosi pahoinpidellä ja haukkua minua?
Avoin kirje -sarjassa ihmiset kirjoittavat avoimesti ja rohkeasti asioista, jotka ovat jääneet sanomatta tai kuulematta.
"Isälleni,
Olit hyvä isä vielä kun olin pieni. Muistan kun tosissasi yritit leikkiä kanssani ja kannustaa minua kaikessa. Mitä sitten tapahtui? Etkö vain ymmärtänyt muuttuneesi? Voi olla myöskin, etten vain nähnyt sinussa aiemmin niitä piirteitä, joita nyt näen.
Tapasit uuden avovaimosi ollessani neljännellä. Hän haukkui minua rupikonnaksi, koska minulla oli atooppista ihottumaa. Sinä hyväksyit sen. Silloisen pienen tytön ulkonäköpaineet vain kasvoivat. Päästessäni seitsemännelle luokalle, avovaimosi kertoi minulle kuinka läski olen. Aloitin laihduttamisen ja söin pari viikkoa pelkää porkkanaa ja leipää. Piilottelin herkkujen syömistäni.
Viimeinen naula oli se, kun katsoit vierestä kun äitipuoleni hakkasi minut ja kaverini. Sitä en anna sinulle ikinä anteeksi. Puolustit asiassa häntä ja sanoit että se oli oikea teko.
Annoin sinulle vielä mahdollisuuden, ja tapasin sinut seuraavan syksynä, kun olin muuttanut äidilleni. Käyttäydyit normaalisti. Parin päivän päästä kuitenkin soitit minulle, ja haukuit minut täysin maahan. Sanoin sinulle, että menetit juuri ainoan tyttäresi.
Kiitos sinun, minulla on hirveät traumat, paha syömishäiriö sekä traumaperäinen stressihäiriö. En tule antamaan sinulle näitä asioita koskaan kokonaan anteeksi. Silti harmittaa, ettemme voi olla väleissä sinun itsekkyytesi takia.
Terveisin, entinen tyttäresi."
Lue aikaisemmat Avoin kirje -sarjan jutut tästä.
Lähetä meille avoin kirjeesi osoitteeseen rea.haverinen@bauermedia.fi. Voicen toimitus pidättää oikeuden muokata kirjeitä ja päättää itse niiden julkaisusta. Julkaistut kirjeet julkaistaan aina nimettöminä.