Kuva: Fotolia

Mistä tiedät hänen olevan sinulle Se Oikea? Pitkään naimisissa olleet ihmiset kertovat

03.01.2017 18:45 - Emma Ylistalo - Luettu 5 520 kertaa

Kumppanin tapa kannustaa tai yhteiset arvot voivat olla merkki siitä, ettei hänestä kannata päästää irti.

Toisinaan voi olla hankala sanoa, että on löytänyt itselleen sen juuri oikean. Välillä kannattaakin ottaa oppia itseään kokeneemmilta. Women's Health -sivusto kokosi yhteen tarinoita ihmisiltä, jotka ovat olleet kumppaninsa kanssa naimisissa pitkään. Lue alta asiat, joista he ovat tienneet olevansa oikean puolison kanssa. 

Rakastatte toisianne ja viihdytte toistenne seurassa

"39 vuoden jälkeen tykkäämme edelleen mieheni kanssa toisistamme todella paljon. Olemme olleet yhdessä vuoden kestävällä maailmanympärimatkalla. Olemme yhdessä melkein jokaisen päivän jokaisena hetkenä ja silti nauramme yhdessä. Tiesin, että hän on se oikea minulle, koska hän on vapaa sielu. Emme ole koskaan huolehtineet, mitä muut ajattelevat meidän tavastamme elää." -Silvana Clarknaimisissa 39 vuotta

Teillä on yhteiset tavoitteet ja arvot

"Minä ja mieheni olimme vapaaehtoistyössä koulussa yhdessä ja hän oli todella hyvä lasten kanssa. Pidin sitä todella koskettavana ja tiesin, että hänestä tulisi hyvä isä. Hän ei viikkaa pyykkeitä samalla tapaa kuin minä, mutta se ei ole tärkeää. Moni saattaa odottaa täydellisyyttä kumppaniltaan, mutta ihmiset eivät ole täydellisiä. Se, että me halusimme samoja asioita elämältä, oli minulle merkki siitä, että meidät oli tarkoitettu yhteen." -Nancy Hughesnaimisissa 41 vuotta

Teette pieniä asioita tehdäksenne toisenne onnellisiksi

"Kaikkien näiden vuosien jälkeen, menisin vieläkin uudestaan mieheni kanssa. Hän on aina tehnyt kaiken minun ja perheemme eteen. Hän vei minut shoppailemaan ja odotti kärsivällisesti, kun sovitin vaatteita. Edelleen tänä päivänä hän ostaa arpoja ja piilottaa niitä ympäri taloa minun löydettäväkseni. Hän tietää, kuinka ilahdun niistä, joten hän piilottaa niitä toinen toistaan ihmeellisempiin paikkoihin, kuten alusvaatteideni sekaan tai vessapaperirullan sisään. Jumaloin vieläkin miestäni ja hän minua." -Carol Gee, naimisissa 43 vuotta

Hyväksytte toisissanne asiat, joita ette voi muuttaa

"Minä ja mieheni tulemme aivan erilaisista perheistä. Hän tulee perheestä, jossa ihmiset eivät ole kauheasti tekemisissä toisten kanssaan, kun minä taas tulen isosta italialaisesta perheessä, jossa kukaan ei ujostele puuttua toisten asioihin ja kertoa oman mielipiteensä. Hän on aina hyväksynyt minut ja koko perheeni. Kun katson miestäni nyt, näen saman miehen, johon rakastuin 53 vuotta sitten." -Elisa Sheronas, naimisissa 51 vuotta 

Olette toistenne suurimmat fanit 

"Minä ja mieheni tapasimme, menimme kihloihin viikkoa myöhemmin ja olimme naimisissa 10 kuukautta myöhemmin. En voinut uskoa, että niin upea mies oli silti vapaa ja tiesi samantien olevansa minulle. Olen aina tiennyt, että kuinka vaikeiksi asiat menevätkään, mieheni on aina rinnallani. Yksi parhaista asioista, joita hän sanoo minulle on: Jos joskus kyseenalaistat sen, kuinka menestynyt tulet olemaan, katso silmiini, sillä minä en ole koskaan kyseenalaistanut sitä. Hän on kallioni ja turvaverkkoni." -Cathy S. Tooley, naimisissa 31 vuotta

Tuette toistenne hullujakin asioita

"Kun minä ja vaimoni menimme naimisiin, minä olin laskuvarjojääkäri. Vaimoni ei ole niin seikkailunhaluinen kuin minä, mutta tiesi sen alusta lähtien. Vuosien aikana hän on kuitenkin tukenut todella villejä seikkailujani - kuten kuukauden mittaista vaellusreissuani. Hän on myös tukenut kaikkia matkojani, vaikka hän ei olisikaan ollut mukana. Koska hän ymmärtää tarpeeni, hän on todellakin se oikea minulle." -Monte Drenner, naimisissa 34 vuotta

Sinusta tuntuu kuin olisit tuntenut hänet aina

"En koskaan lähtenyt vieraiden ihmisten matkaan, mutta sinä iltana kun tapasin mieheni, se sääntö rikkoutui. Olimme ystäväni kanssa kumpikin juuri eronneet, joten menimme läheiseen baariin. Tutustuin illan aikana tulevaan mieheeni ja illan päätteeksi hän tarjosi kyytiä, jotta voisin hakea siskoni töistä. Mielessäni ei edes käynyt kieltäytyä, vaikka olin juuri tavannut hänet. Vaistoni sanoi, ettei hän ollut vieras ja intuitioni oli todellakin oikeassa." -Patricia Kumor, naimisissa 31 vuotta

Lähde: Women's Health

Lue myös: "Silloin tiesin, että hän on Se Oikea" - 8 kaunista kertomusta miehiltä

Suosittelemme

Uusimmat