Kuva: Fotolia

Aivastelua ja hallusinaatioita: Oudoimmat asiat, joita voi tapahtua orgasmin aikana

31.05.2017 21:15 - Karoliina Kotala

Osalle ihmisistä orgasmi voi olla turhankin massiivinen kokemus.

Suurin osa ihmisistä kokee orgasmin nautinnollisen rentouttavana. Tavallisimpia seurauksia orgasmista ovat tuntemuksen lantiossa ja koko kehossa, punastumine, sydämen pumppaaminen nopeampaa ja hengästyminen. Osalle orgasmi tuo kuitenkin mukanaan hyvin ihmeellisiä sivuvaikutuksia.

Sexual Medicine Reviews listasi erikoisimmat oireilut, joita orgasmi on ihmisille aiheuttanut ja lista on hämmentävä. Alla kahdeksan yllättävää reaktiota orgasmista:

Itkeminen

Itkeminen on melko yleinen seuraus orgasmista. Useimmiten sen kokevat parisuhteessa olevat parit oman kumppaninsa kanssa. Surullisuus, masentuneisuus, ahdistuneisuus ja ärsytys ovat myös monelle tuttuja tuntemuksia orgasmin seurauksena.

Hallusinaatiot

Toiset kokevat orgasmin kirjaimellisesti vievän heidät toisiin maailmoihin. Osa koki orgasmin aiheuttaneen lentämisen tunteen ja osa kertoi irronneensa kehostaan. Jotkut taas kokivat déjá vu -tunteen eli tunsivat kokeneensa saman hetken jo aiemmin.

Aivastelu

Joidenkin on raportoitu aivastelevan orgasmin seurauksena. Asiantuntijat uskovat sen johtuvan orgasmin vaikutuksesta keskushermostoon, joka laukaisee aivastelun.

Huonovointisuus

Kyseinen oireilu on tuttua osalle miehistä ja siihen kuuluu voimattomuuden tunnetta, kuumenemista ja flunssamaisia oireita. Oireet tulevat nopeasti seksin jälkeen ja saattavat kestää jopa seitsemän päivää.

Epileptinen kohtaus

Orgasmista voi pahimmillaan seurata jopa epileptinen kohtaus, joskin kyseinen ilmiö on hyvin harvinainen. Tutkijat eivät täysin ymmärrä oireen syytä.

Kipu

Osa naisista saattaa kokea kipua orgasmin aikana, vaikka he eivät tuntisikaan kipua yhdynnässä. Usein kivulle ei löydy fyysistä syytä.

Jalkaorgasmi

Vuonna 2013 raportoitiin tapauksesta, jossa 55-vuotias nainen kokevansa täyden orgasmin vasemmassa jalassaan vähän sen jälkeen, kun oli kokenut vagina- tai klitorisorgasmin seksin aikana. Tutkijat uskovat sen johtuvan jalan hermovaurioista.

Päänsärky

Orgasmista voi seurata myös kova päänsärky. Kipu voi kestää muutamista minuuteista kolmeen tuntiin.

Lue myös: Tutkimus selvitti: Miten monta peräkkäistä orgasmia nainen voi saada?

Lähde: The Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat