Kuva: Shutterstock

Hiipuuko intohimo parisuhteessa? 8 helppoa keinoa tunteiden uudelleen herättämiseen

21.02.2018 21:15 - Emmi Moilanen

Yllätyksellisyys, spontaanius ja vanhojen muistojen uudelleen verestäminen voivat tuoda piristystä parisuhteeseen.

Pitkässä parisuhteessa on mahdollista, että kuumimmat tunteet hiipuvat vuosien saatossa ja rakkaus muuttuu syväksi ystävyydeksi. Jos sinusta kuitenkin tuntuu, että suhteenne kaipaa toden teolla piristystä, on hyvä esimerkiksi verestää muistoja asioista, joiden tekemisestä ennen nautitte yhdessä.

Lue alta Popsugarin listaamat keinot, joiden avulla voitte kokeilla herätellä tunteitanne uuteen liekkiin.

1. Varatkaa yhteinen lomamatka

Yhteisellä reissulla voi olla yllättävän kauaskantoisia positiivisia vaikutuksia. Popsugarin artikkelissa kerrotaan, että pariskunnat elävät lomamatkan jälkihehkussa jopa kuukauden ajan.

Uusien, yhteisten kokemuksien jakaminen tuo tehokkaasti etääntynyttä pariskuntaa lähemmäksi toisiaan. Matkan ei tarvitse olla kallis etelän loma, vaan suunnitelkaa esimerkiksi pidennetty viikonloppu maaseudun rauhaan.

2. Aloittakaa yhteinen harrastus

Valitkaa aktiviteetti niin, että olette molemmat kiinnostuneita siitä. Hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi kokkauskurssit tai urheilu.

3. Puhukaa

Milloin viimeksi olette käyneet samanlaisia keskusteluja kuin aivan parisuhteenne alkuaikoina? Varatkaa yhteistä aikaa esimerkiksi viinilasillisten äärellä ja syventykää pitkään keskusteluun. Aiheen ei tarvitse olla vakava, vaan tuokion on tarkoitus muistuttaa teille, kuinka paljon nautittekaan toistenne seurasta suhteen alussa.

4. Herättäkää henkiin vanha tapa, jota aiemmin rakastitte

Harrastitteko ennen viikoittaisia elokuvailtoja tai treffejä teatterissa? Herättäkää henkiin vanha tapa, josta molemmat nautitte.

5. Harrastakaa spontaania seksiä

Vaikka takananne olisi jo runsaasti yhteisiä kilometrejä, älkää antako laiskuuden syödä iloa seksielämästänne. Unohtakaa aikataulutetut yhteiset intiimit hetket ja päättäkää, että seuraavan kerran ryhdytte lemmenleikkeihin spontaanisti.

6. Yllättäkää toisenne

Yllätysten ei tarvitse olla suuria, jo esimerkiksi piknik olohuoneen lattialla työpäivän jälkeen voi tuoda kaivattua vaihtelua arkeen ja piristystä rakkauselämään.

7. Kokeilkaa toistenne harrastuksia

Seuraavan kerran kun kumppanisi viettää aikaa harrastuksensa parissa pyydä, että pääset mukaan. Useimpia henkilöitä viehättää nähdä oma rakas sellaisessa puuhassa, johon hän uppoutuu todella intohimoisesti. Ilahdutat myös kumppaniasi ilmaisemalla, että olet kiinnostunut hänen harrastuksistaan.

8. Suunnitelkaa tulevaisuutta

Kirjoittakaa lista unelmienne lomakohteista tai suunnitelkaa, millaisiin projekteihin haluaisitte seuraavaksi yhdessä ryhtyä. Tämä antaa teille tulevaisuuteen jotain sellaista, mitä kumpikin odotatte innolla yhdessä.

Lue myös: Mitä rakkaus on? Seikat, joihin jokainen rakastunut voi samaistua

Lue myös: Oletko koukussa rakkaasi tuoksuun? 5 asiaa, jotka voimakas rakastuminen aiheuttaa kehossa

Lähde: Popsugar

Kilpailut

Uusimmat