Kuva: Shutterstock

Oletko huonossa suhteessa? Merkit, jotka kertovat siitä, että on aika siirtyä eteenpäin

23.03.2018 13:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Huonossa suhteessa ei kannata roikkua, sillä siinä kumpikaan ei ole onnellinen.

Millainen on hyvä suhde? Siihen on yhtä monta vastausta kuin on vastaajaakin. On kuitenkin olemassa muutamia sellaisia seikkoja, jotka kertovat enemmänkin siitä, että suhteessa ei ole kaikki hyvin.

Jos esimerkiksi huomaa jatkuvasti ajattelevansa muita tai toivoo, että voisi viettää aikansa muiden kuin oman rakkaansa kanssa, kannattanee miettiä suhteen tulevaisuutta tosissaan.

Miten on, oletko sinä huonossa suhteessa?

1. Kun vietätte aikaa yhdessä, et ole onnellinen, vaan olisit mieluiten jossain ihan muualla

2. Et tunne oloasi onnelliseksi.

3. Pidät kaikesta, kuten roskien viemisestä kirjaa, jotta voit mahdollisesti käyttää niitä hyväksesi joskus.

4. Ainoa hyvä asia suhteessanne on seksiä. Se sujuu, mutta kaikki muu suhteessa on huonoa.

5. Huomaat katselevasi yhä enemmän ja enemmän muita ihmisiä. Myös flirttailusta on tullut osa arkea.

6. Vietätte yllättävän paljon aikaa erillänne.

7. Ette enää toimi yhteen tiiminä. Molemmille vain oma hyvinvointi tuntuu olevan tärkeää.

8. Vitsailette toisistanne paljon ja yleensä ikävällä äänensävyllä.

9. Valitatte toisistanne muille.

10. Ette enää naura yhdessä.

11. Ette enää jaa arjen asioita toistenne kanssa. Ette ehkä valehtele, mutta jätätte vahingossa kertomasta asioita, jotka ennen olisitte toisillenne jakaneet.

Lue myös: Rankka ero takana? 5 asiaa, jotka vaikeinkin sydänsuru opettaa

Lue myös: Missä vaiheessa avioliittoa petetään todennäköisimmin? Naisilla ja miehillä ero

Lähde: Thought Catalog

Kilpailut

Uusimmat