Kuva: Shutterstock

6 asiaa, joita ei tulisi tehdä suudellessa - katso, mitä kannattaa välttää

28.05.2018 11:15 - Senja Rapila

Muun muassa suuhygieniasta huolehtiminen on todella tärkeää.

Elite Daily -julkaisu on listannut kuusi erilaista asiaa, jotka pitäisi muistaa suukotellessa. Voit lukea asiat alapuolelta.

Älä juo liikaa ennen suukottelua

Alkoholi voi auttaa sinua rentoutumaan, mutta liikaa ei kuitenkaan kannata juoda. Lasillinen viiniä ennen ensitreffejä voi rauhoittaa hermojasi ja auttaa rentoutumaan, mutta varo humaltumista. Pelkästään suuteleminen tuottaa dopamiinia, mielihyvähormonia, joten saat siitä pelkästään jo hyvät "humalat".

Älä pelkää huulipunan laittamista

Saatat ehkä ajatella, että kukaan ei rohkene suudella sinua, koska pelkäävät huulipunasi tahraavan heidän suunsa. Tutkimukset osoittavat kuitenkin päinvastoin: kerrotaan, että naiset saavat todennäköisemmin suudelmia juuri silloin, kun he käyttävät huulipunaa. Varsinkin punainen huulipuna saa naiset tuntemaan olonsa seksikkäämmäksi - ja se itsevarmuus näkyy ulospäin!

Älä käännä päätäsi vasemmalle

Tutkimusten mukaan kaksi kolmasosaa ihmisistä kallistavat suudellessa päätään oikealle, joten kun kurotat suutelemaan henkilöä, kallista päätäsi mieluummin oikealle.

Pidä huoli suuhygieniastasi

Kukaan ei halua suudella, mikäli vastapuolen suu haisee pahalta. Naisille suuhygienia vaikuttaisi olevan tärkeämpi asia, joten jos kärsit pahanhajuisesta hengityksestä, olisi ehkä syytä käydä hammastarkastuksessa ja ottaa suuvesi päivittäiseen käyttöön. On tutkittu, että pahanhajuinen hengitys suudellessa vaikuttaa negatiivisesti naisten nautintoon.

Älä pidä suutasi kiinni

Ranskalaisilla suudelmilla on tieteellisesti todistetusti tarkoitus: siitä on todistusaineistoa, että syljessä on testosteronia, joka voi olla syy miesten automaattiseen haluun suudella pääsääntöisesti suu auki.

- Tämä viittaa siihen, että he ehkä alitajuntaisesti yrittävät siirtää testosteronia naiselle, joka herättäisi tämän seksivietin, tutkija Helen Fisher on kommentoinut omaa mielipidettään.

Älä tee sitä, jos tunnet olosi painostetuksi

Jos tunnet olosi millään tavalla epämukavaksi tai painostetuksi, kortisolitasosi nousevat, etkä pysty nauttimaan suudelmasta. Ja muutenkin, jos et halua suudella, ei sinun tarvitse suudella. Yksinkertaista.

Lähde: Elite Daily

Lue myös: Naiset paljastavat: Seksiasento, jossa puuhailu tuntuu pelkästään epämiellyttävältä

Lue myös: Lauseet, joita ei koskaan tulisi sanoa kumppanille - oletko sortunut?

Kilpailut

Uusimmat