Nainen ostaa vain keltaisia asioita - syy taustalla liikuttaa

17.04.2019 11:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Ella London rakastaa keltaista ja se näkyy kaikessa, niin vaatteissa kuin kodissakin.

Ella London, 35, on nainen, joka rakastaa keltaista. Se näkyykin ihan kaikessa hänen elämässään. Väri näkyy niin vaatteissa, meikeissä kuin kodissakin, josta suuri osa on väriltään keltaista. Väri-into on monella tapaa mielenkiintoista, mutta kaiken taustalta löytyy myös erittäin liikuttava syy.

Londonin mukaan keltainen oli hänen edesmenneen, syöpään menehtyneen isänsä lempiväri. Ja ympäröimällä itsensä kyseisellä värillä, hän myös tekee kunniaa isänsä muistolle.

- Keltainen on aina ollut minulle tärkeä väri. Se merkitsee minulle aurinkoa. Kaikki vaatteni ovat ketlaisia. Kotonakin sitä on, mutta en ole koskaan oikeasti laskenut keltaisten asioiden määrää, hän kertoo haastattelussa.

Vaatteissa keltainen väri on näkynyt Londonin kohdalla vuodesta 2012 lähtien. Silloin hän nimittäin sai tarpeeksi vaatteita keltaiseen kokoelmaansa, jonka kokoamisen hän aloitti vuonna 2008.

- Keltainen oli myös isäni lempiväri. Hän oli hauska kaveri, joka nautti hauskanpidosta. Hän oli aina se, joka sai mielialan nousemaan. Keltainen on väri, joka kuvaa häntä.

London kertoo olleensa nuori isänsä kuollessa, joten hänelle keltaisen värin ottaminen suureksi osaa elämää oli keino luoda jonkinlainen suhde isään.

- Keltainen oli myös omien häideni väri. Se oli minulle tärkeää, sillä minulla oli tunne, että isä on mukana suuressa päivässämme.

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat