Kuva: Shutterstock

Eikö deitti olekaan tosissaan kanssasi? Merkit, jotka jokaisen tulisi tunnistaa

22.10.2019 19:45 - Emmi Moilanen

Yksi suurimmista hälytysmerkeistä on se, että uusi tuttavuus on kiinnostunut puhumaan vain omista asioistaan.

Olemme aikaisemmin uutisoineet hälytysmerkeistä, jotka jo deittailun alkuvaiheessa enteilevät usein parisuhdeongelmia hieman myöhemmässä vaiheessa.

Tapailun alussa voi aistia merkkejä myös siitä, että kemiat eivät kohtaa riittävän voimakkaasti. Your Tango -sivusto listasi ne seikat, jotka usein paljastavat deittikumppanin aidon ja vilpittömän kiinnostuksen puutteen.

Tarkkaile näitä:

1. Hän pitää keskustelut mieluummin yleisellä tasolla kuin ottaisi selvää, mitä mieltä sinä olet asioista.

2. Hän myös saattaa puhua suurimman osan ajan itsestään, eikä ole kiinnostunut kuulemaan sinun kokemuksistasi ja ajatuksistasi.

3. Huomaat, että hän ottaa usein yhteyttä silloin kun on vailla jotain tai kaipaa seuraa tylsillä hetkillä.

4. Hänen sanansa ja tekonsa eivät täsmää; hän saattaa todeta välittävänsä, mutta teot kielivät lopulta muuta.

5. Hän välttelee viimeiseen saakka myös hellyydenosoituksia julkisilla paikoilla.

6. Sinusta tuntuu, että deitti ei mielellään esittele sinua ystävilleen ja perheelleen.

7. Kun yrität puhua tulevaisuudensuunnitelmistanne, et tunnu saavan deitiltä selkeää vastausta mihinkään kysymyksiisi.

8. Hän ei tunnu muistavan asioita, joista olette puhuneet; esimerkiksi syntymäpäivät tai jopa arkipäiväiset kuulumiset tuntuvat lipsuvan deitin mielestä helposti.

Lue myös: Naiset kertovat, miksi deittailu ahdistaa: "Olen aina vain se varasuunnitelma"

Lue myös: Milloin deitin saa "ghostata"? Ihmiset kertovat, miksi lopettivat yhteydenpidon kylmästi

Lue myös: Onko deitti valmis sitoutumaan parisuhteeseen? Paljastavat seikat listattiin

Lähde: Your Tango

Kilpailut

Uusimmat