Kuva: Shutterstock

Rakastatko viettää aikaa yksin? 10 asiaa, joihin todennäköisesti samaistut

21.06.2020 19:15 - Emmi Moilanen

Yksin vietetyt vapaapäivät voivat olla yksi viikon kohokohdista.

Olemme kirjoittaneet aikaisemmin erikoisista oireista, joita yksinäisyyden tunne voi aiheuttaa. Aina yksin vietetty aika ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olo tuntuisi yksinäiseltä. Osa ihmisistä rakastaa viettää aikaa pelkästään omassa seurassaan jopa niin paljon, että rauhallinen viikonloppu ilman muita on yksi viikon kohokohdista.

On todennäköistä, että samaistut alla oleviin seikkoihin, jos rakastat viettää aikaa yksin.

Kuulostavatko nämä tutuilta?

1. Viikonloppu ilman suunnitelmia ja vastuita, ilman, että sinun tarvitsee olla missään, kuulostaa parhaimmalta suunnitelmalta vapaapäivien viettoon.

2. Ystäviesi tehdessä suunnitelmiaan saatat joskus kieltäytyä yhteisistä menoista vedoten siihen, että omat suunnitelmasi on olla tekemättä mitään.

3. Hyvä kirja, elokuva tai levy viihdyttää sinua paremmin kuin mitkään baarit tai juhlat.

4. Haaveilet mökkilomasta metsän keskellä, jossa vain luonnon rauha on läsnä.

5. Rakastat suunnitella matkoja ja tulevia reissuja myös yksinäsi.

6. Käyt mielelläsi ravintoloissa, elokuvissa ja kahviloissa myös yksin, eikä olosi tunnu kiusalliselta ilman seuralaista.

7. Ystäväsi voisivat kuvailla sinua myös sanalla itsenäinen.

8. Rakastat uppoutua omiin projekteihisi, joita työstät inspiraation iskiessä jopa useita päiviä putkeen.

9. Nautit myös ystäviesi kahdenkeskisestä seurasta enemmän kuin hengailusta suurella porukalla.

10. Kun olet ollut koko päivän menossa, suunnittelet jo mielessäsi, kuinka seuraavan päivän pyhität vain omalle seurallesi.

Lue myös: Puna- vai valkoviini? Viinimieltymyksesi saattavat paljastaa asioita persoonallisuudestasi

Lue myös: Jännittääkö sosiaaliset tilanteet? 7 niksiä, jotka kohottavat itseluottamustasi välittömästi

Lue myös: Miten suomalaiset rentoutuvat? Hyvät vinkit koottiin yhteen

Lähde: Thought Catalog

Kilpailut

Uusimmat