Me Naiset: Mistä merkeistä tietää, voiko pettäjä todella parantaa tapansa?

17.04.2015 12:15 - Rea Tallgren

Me Naiset kertoo, että sarjapettäjä voi muuttaa tapojaan, mutta se vaatii paljon, eivätkä kaikki siihen pysty.

Me Naiset kertoo Simosta, 49, (nimi muutettu), joka on pettänyt vaimoaan jo 25 vuoden ajan. Simo kertoo suoneensa itselleen pettämisen aiheuttaman mielihyvän kerran vuodessa tai kahdessa.

- En ole koskaan häpeillyt yhtäkään pettämiskertaa, vaan join kännit päälle ja unohdin sen, Simo kertoo.

Simo on niin sanottu sarjapettäjä. Heidän ennusteensa pettämisen lopettamisen suhteen on heikko. Hahmoterapeutti ja kliininen seksologi Heidi Valasti kertoo, että pettäminen muuttuu todennäköisemmäksi, jos sitä on tehnyt aiemminkin.

- Riski on toki sitä suurempi, mitä useammin on pettänyt. Silti myös ensikertalainen, joka ei yhtään ymmärrä syytä tekoonsa, pettää todennäköisemmin myös seuraavassa suhteessa, Valasti summaa.

Pari- ja seksuaaliterapeutti Teija-Liisa Ranta sanoo, että pettäjän on itse haluttava muutosta - ja haluttava sitä kovaa.

- Kokemukseni mukaan pettäjä kykenee muuttamaan käytöstään silloin, kun petos on tehty harkitsemattomasti ja tilaisuus on tehnyt varkaan, Ranta sanoo.

Pettäminen jatkossa on epätodennäköisempää, jos pettäjä katuu tekoaan suunnattomasti ja on vaarassa menettää pettämisen johdosta paljon.

Pettäminen taas luultavammin toistuu, jos suhde voi huonosti eikä pettämisestä osaa ottaa itse vastuuta vaan syyttää siitä kumppaniaan. Lisäksi narsistiset piirteet pettäjässä saavat aikaan sen, että pettäminen todennäköisemmin jatkuu.

Simo kertoi vaimolleen kaikista pettämiskerroistaan kolme vuotta sitten. Avioliitto kesti pettämiset, eikä Simo ole sen jälkeen käynyt vieraissa.

- En tiedä koenko vieläkään syyllisyyttä, hän kuitenkin sanoo. 

Lue myös: Kerran pettäjä, aina pettäjä? Helpoiten lankeavat kumppanit selvitettiin

Lähde: Me Naiset

Kilpailut

Uusimmat