Eikö seksi ole sellaista kuin haluaisit? Merkit, jotka kertovat kommunikaation puutteesta

19.08.2015 12:45 - Reija Saarinen

Seksistä kannattaa puhua avoimesti, sillä se on suuri osa onnellista parisuhdetta.

Seksi on olennainen osa jokaista parisuhdetta. Sen vuoksi siitä tulee keskustella oman rakkaan kanssa. Jos puhetta ei synny, ei seksielämä voi olla mitenkään tyydyttävää. Mutta mistä sitten tietää että on keskustelun aika?

1. Et saa sängyssä sitä mitä haluaisit.

2. Huomaat, että kumppanisi tekee sängyssä kerta toisensa jälkeen asioita, jotka eivät ole sinun makuusi.

3. Huomaat, että tunnet olosi hieman turhautuneeksi seksin jälkeen.

4. Teeskentelet orgasmin yhä useammin.

5. Fantasioit koko ajan jostain muusta kuin siitä mitä parhaillaan teet.

6. Huomaat, että et koe juuri minkäänlaista intohimoa kumppaniasi kohtaan.

7. Pohdit usein sitä, onko suhde se mitä todella haluat.

Jos yllä olevat seikat näyttelevät suurta osaa omassa seksielämässänne, kannattaa varata aikaa pieneen keskusteluun oman rakkaan kanssa. Tehkää selväksi se mitä haluatte ja mistä nautitte. Kertokaa haaveistanne ja toiveistanne ja näyttäkää mikä teidät saa syttymään. Panostakaa myös yhteisiin hetkiin ja kokeilkaa jotain uutta. Nämä pienet muutokset kun saattavat sytyttää suhteen täysin uuteen roihuun.

Lue myös: 10 tilannetta, joissa seksin harrastaminen todella kannattaa

Lähde: Popsugar

Kilpailut

Uusimmat