Kuva: Fotolia

Tuhoatko suhdettasi huomaamattasi? Neljä asiaa saattavat pilata kaiken

18.12.2015 19:15 - Pauliina Jokinen

Moni saattaa tehdä hallaa suhteelleen omalla käytöksellään.

Harva ihminen haluaa tarkoituksella tuhota toimivaa parisuhdettaan tai aiheuttaa mutkia matkaan. Valitettavan usein pomppuja kuitenkin ilmestyy aina silloin tällöin ja joskus voi olla syytä katsoa peiliinkin: Aina emme edes itse ymmärrä aiheuttavamme kriisejä.

Usein ongelmat liittyvät kiintymykseen tai sen välttelyyn. Joskus saattaa jopa tuntua, että toinen on helpompi työntää pois, kuin ottaa rakkautta vastaan.

Kun omista toimintatavoistaan on tietoinen, on niitä helpompi myös vältellä. Kuulostavatko jotkin seuraavista kohdista tutuilta?

Vetäytyminen

Moni pariskunnista ajautuu jossakin suhteen vaiheessa tilaan, jolloin toinen ei tunnu enää olevan läsnä. Kumppani ei ehkä enää suukottele tai jaksa kuunnella juttujasi. Samalla saatat itse menettää kärsivällisyytesi nopeasti. Kun ihmiset lähentyvät toisiaan parisuhteessa, heillä on myös tapana säikähtää intiimiyttä. Silloin ratkaisuna saatetaan nähdä vetäytyminen ja välimatkan ottaminen. Samalla juuri ne piirteet, joita kumppanisi aiemmin arvosti, voivat jäädä taka-alalle.

Psychology Today -lehden mukaan prosessi on tiedostamaton ja tapahtuu tarkoituksettomasti. Näin sitä voi olla vaikea myös tunnistaa. Jos kuitenkin tunnet tunteidesi muuttuvan, etkä esimerkiksi enää nauti jostakin asiasta kumppanisi kanssa yhtä paljoa kuin ennen tai seksi ei enää kiinosta, voimme yrittää tarkoituksettomasti vetäytyä suhteesta.

Tämä voi ilmetä myös siten, ettet enää näytä parhaita puoliasi tai lakkaat yrittämästä. Näin kumppani saattaa olla vähemmän viehättynyt ja oma olomme epävarmempi. Saatamme lakata ottamasta toiseen kontaktia entiseen tapaan ja emme esimerkiksi kiinnitä hyvästien tai jälleennäkemisen aikaan toiseen niin paljoa huomiota kuin aiemmin.

Pieniin muutoksiin kannattaakin kiinnittää huomiota, jotta emme vie kumppaniltamme sitä tyyppiä, johon hän alun perinkin rakastui. Kysy mitä kumppanillesi kuuluu ja ole ihminen, josta sinun itsesikin on helppo pitää.

Poissulkeminen

Yksi tiedostamattomista tavoista sulkea toinen pois, liittyy tunteidemme laimenemiseen. Puolustusmekanismimme varoittaa meitä etenemästä suhteessamme, sillä tiedämme aiemminkin saaneemme siipeemme. Saatamme yhtäkkiä kokea etenevämme suhteessa liian nopeasti ja haluamme vetäytyä suhteesta mahdollisimman nopeasti.

Kun kuuntelemme puolustusmekanismejamme vakuutamme usein itsellemme, ettemme todellisuudessa olleetkaan niin kiinnostuneita, saatamme välttää herkkiä hetkiä, katsekontaktia tai tunteisin vastaamista. Saatamme jättää huomionosoitukset huomaamatta tai kohteliasuudet omaan arvoonsa. Samalla voimme huomaamattamme lisätä nalkutusta ja epätyytyväisyyttä.

Puolustusmekanismimme saattaa antaa meistä kylmän kuvan ja keksimme miljoonia syitä, miksi suhde ei voi toimia. Tunteet voivat tuntua laimeammilta, emmekä tahdo antaa haluillemme ja tunteillemme valtaa. Kumppanimme paikka ykkösprioriteettina horjuu ja saatamme vältellä yhdessä vietettyä aikaa.

Ylikriittisyys

Sen sijaan, että kiinnittäisimme huomiota kumppanimme hyviin puoliin, alkaa huomiomme liukua yhä useammin niihin seikkoihin, jotka ovat "vialla". Suhtaudumme kriittisesti niin lattialla lojuviin sukkiin kuin palvelusten pyytämiseen.

Kuuntelemme näitä sisäisiä ääniämme yhä herkemmin ja pahimmassa tapauksessa kuulemme kaikki kumppanimme sanomisen negatiivisen filtterin lävitse. Etäisyys välillänne saattaa kasvaa nopeastikin ja olosi voi olla epätoivoinen tai epävarma, jolloin voi tuntua helpommalta kasvattaa muuria välillenne.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että sekä meissä itsessämme, että puolisoissamme on sekä hyviä että huonoja puolia. Mitä vähemmän kiinnitämme huomiota huonoihin puoliin ja tuomme hyvä puoli ilmi sekä itsessämme että kumppanissamme, sitä vahvemmalla pohjalla suhde on.

Sanat ja teot eivät kohtaa

Ongelmat parisuhteessa alkavat usein siinä vaiheessa, kun parit unohtavat aidot rakkaudenosoitukset ja keskittyvät olemaan parisuhteessa. Kun parit keskittyvät toimimaan yksikkönä ja unohtavat osoittaa hellyyttä ja kiltteyttä toisilleen, on moni asia pielessä. Usein näkee pareja, joiden keskinäinen kanssakäyminen on kylmää ja etäistä, vaikka suhteen väitetään voivan hyvin. Moni pariskunta sanoo rakastavansa, vaikka heidän käytöksensä ei puhu sen puolesta.

Parisuhde saattaa täyttyä rutiineilla ja tavoilla joiden "oletetaan kuuluvan suhteeseen" tai joiden ajatellaan ilmentävän rakkautta - sen sijaan, että tunteita osoitettaisiin aidosti. Jotta rakkautta ja parisuhteessa olemista ei sekoittaisi keskenään, kannattaa suhteen molempien osapuolien muistaa myös omat halunsa ja tarpeensa. Näin kaksi ihmistä voivat kokea yhteyttä ja läheisyyttä ja "me" pitää sisällään myös sinut ja minut.

Jotta pystyisimme jatkossakin osoittamaan aidot tunteemme, täytyy käytöksemme vastata tunteitamme. Kun lupaamme jotakin, on siitä myös pidettävä kiinni. Emme voi vaatia kumppaniltamme rakkautta ja kiintymystä, jos oma käytöksemme ei vastaa vaatimuksiamme.


Lue myös: Viestittely parantaa parisuhdetta - viisi tapaa tekstata oikein

Lähde: Psychology Today

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.