Etsi
Koskaan ei ole liian myöhäistä löytää yhteys parisuhteessa uudelleen. Näin vakuuttaa ainakin avioliittonsa kriisin hetkistä kirjoittanut nainen.
Parisuhteessa toinen saattaa pahoittaa mielensä toisen sanomisista, vaikka toinen ei pahaa tarkoittaisikaan. Mutta millaisista asioista naiset sitten yleensä harmistuvat?
Suhteen muuttuessa arkiseksi siirrytään entistä upeampaan vaiheeseen, mikä paistaa läpi kuvittaja Nidhi Chananin kauniista kuvista.
Kun suhde ajautuu eroon, aiheuttaa se kriisin. Menetyskipuilulla on oma luonnollinen kulkunsa ja kriisin kestoon kannattaa varata jonkun aikaa.
Suurin osa netissä kumppania etsivistä tietää varmasti miltä tuntuu, kun deitti ei näytäkään yhtään samalta kuin nettideittisivuston profiilikuvassa. Nyt on kuitenkin löydetty asia, joka vaikuttaa kiinnostukseen jo aikaisemmassa vaiheessa.
Entisen kumppanin elämän tarkkailu sosiaalisessa mediassa voi olla liiankin helppoa.
Päätön rakastuminen on piinaava tila, jonka loputtua ymmärtää olleensa vähän sekaisin.
Haluatko miellyttää muita vai jakaako läsnäolosi mielipiteitä?
Unelmien kumppani auttaa, tukee ja on läsnä. Hän on myös onnellinen kanssasi ja uskaltaa näyttää sen avoimesti.
Seksin jälkeen kannattaa pysyä kumppaninsa lähellä, sillä monet naiset ovat herkimmillään juuri yhdynnän jälkeen.