Kuva: Shutterstock

Haluaisitko ladata persoonallisuutesi robottiin? Elon Muskin mukaan se saattaa olla pian mahdollista

29.03.2022 22:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Teslan suunnitteleman Optimus-robotin valmistus saattaa alkaa jo ensi vuonna.

Teknologiamiljardööri Elon Muskilla, 50, on korkeat odotukset tulevaisuuden suhteen, mitä tulee ihmismäisiin robotteihin.

- Humanoidirobotit ovat tapahtumassa, Musk toteaa.

- Tekoälyn kehitys on todella nopeaa, hän jatkaa.

Musk jakoi ajatuksiaan sähköautoja valmistavan yrityksensä, Teslan, tehtaalla Kaliforniassa Mathias Döpfnerille. Döpfner on media- ja teknologiayritys Axel Springerin toimitusjohtaja.

Miljardööri puhui Teslan kehittelemän Optimus-robotin mahdollisuuksista.

- Optimus on yleiskäyttöön soveltuva, tietynlainen työntekijä-droidi, hän kertoo.

Hän kertoo Optimuksen soveltuvan erityisesti sellaisiin töihin, jotka ovat itseään toistavia, tylsiä tai vaarallisia. Sitä voidaan siis hyödyntää sellaisissa töissä, joita ihmiset eivät itse halua tehdä.

Voisiko Optimus sitten olla jonain päivänä apuna ihmisten jokapäiväisessä elämässä, esimerkiksi kotitöissä? Muskin mukaan voisi.

(kuva: Shutterstock)

Hän on myös sitä mieltä, että ihmisten on jonain päivänä mahdollista ladata heidän aivokapasiteettinsa Optimukseen.

- Voisimme ladata ne asiat talteen, joiden uskomme tekevän meistä ainutlaatuisia, hän pohtii.

- Tietenkin, jos et ole enää fyysisessä kehossasi, niin se on tietenkin iso ero. Mutta mitä tulee muistojemme ja persoonallisuutemme säilyttämiseen, niin uskon, että voisimme tehdä sen, Musk toteaa.

- Ihmisyys on muovannut maailman humanoideille, joilla on kaksi kättä ja kymmenen sormia. Joten, jos haluat tehdä robotin, joka sopeutuu ympäristöön ja pystyy toimimaan ihmisen lailla, sen on oltava samankokoinen ja -muotoinen sekä yhtä kyvykäs, Musk kertoo robotin kaksijalkaisesta ulkoasusta.

Muskin mukaan robotin kehitys on siinä vaiheessa, että Tesla voisi saada tämän vuoden aikana prototyypin "hyvälle mallille". Tämä tarkoittaisi sitä, että Optimusta voitaisiin mahdollisesti ryhtyä valmistamaan pienimuotoisesti loppuvuodesta 2023.

Lue myös: Elon Muskin tanssi tehtaan avaisissa tallentui videolle - Tesla-fanit yllättyivät

Lue myös: Elon Musk toimitti internet-laitteita Ukrainaan - varapääministeri kiittää teknologiamiljardööriä

Lue myös: Elon Muskin mukaan Starlink-verkkoa on häiritty Ukrainassa - keskittyy nyt kyberpuolustukseen

Lähde: Business Insider

Kilpailut

Uusimmat