Kuva: Fotolia

Ylipaino aiheuttaa toisiksi eniten kuolemia Euroopassa - haitallisempaa miehille kuin naisille

15.07.2016 10:45 - Tiina Svensk

Liiallinen ylipaino ei ole hyväksi kenellekään - mutta voiko sukupuolesta olla hyötyä liikakilojen kanssa?

Varmasti jokainen meistä tietää, ettei ylipaino ole terveydelle hyväksi. Sukupuolella voi kuitenkin olla merkitystä siinä, kuinka haitallisia liikakilot meille lopulta ovat. Telegraph uutisoi tuoreesta tutkimuksesta, missä selvitettiin ylipainon ja kuoleman välistä suhdetta.

Naisilla riskit ovat pienempiä

Tutkimuksen mukaan vaikeasti ylipainoiset kuolevat kolmea vuotta odotettua aiemmin. Lievä ylipaino taas vie suunnilleen vuoden pois eliniästä verrattuna siihen, miten pitkään ihminen eläisi normaalipainoisena.

Oxfordin, Cambridgen ja Harvardin yliopistojen tutkimusryhmät löysivät myös yhteyden sukupuolen ja ylipainon välillä: jopa yksi kolmesta miehestä kuolee ennen 70 vuoden ikää, jos he ovat ylipainoisia. Normaalipainoisista vain viidesosa menehtyy ennen kyseistä ikää.

Naisilla luvut ovat hieman pienempiä: normaalisti kymmenesosa naisista menehtyy ennen 70 ikävuotta. Ylipainoisilla tilanne on kuitenkin taas toinen, sillä silloin riski yhteen seitsemästä.

Ylipaino lisääntynyt huolestuttavan paljon

Tutkimusryhmä muistuttaa, että jo aiemmin on todettu miesten olevan riskiryhmässä useisiin elämäntapasairauksiin: miehillä on suurempi todennäköisyys sairastua diabetkseen ja heillä on suurempi riski kerätä rasvaa etenkin sisäelinten ympärille.

Britanniassa noin 61 prosenttia täysi-ikäisistä on ylipainoisia, ja lukemat ovat huolestuttavia ympäri maailmaa. Ylipainolla on tutkitusti yhteyksiä moniin sairauksiin, kuten toisen tyypin diabetekseen, sydän- ja verisuonisairauksiin, syöpään sekä useisiin muihin terveysongelmiin.

- Ylipaino aiheuttaa toisiksi eniten kuolemia Euroopassa, tutkimusryhmän jäsen professori Sir Richard Peto Oxfordin yliopistosta muistuttaa. Peto kertoo, että listan kärkipaikkaa pitää tällä hetkellä tupakointi.

- Onneksi naiset ovat ymmärtäneet ylipainon vaikutuksen, ja he ovat ottaneet askeleita kohti parempia elämäntapoja. Kunpa miehet vain tekisivät saman, Peto toteaa Telegraphille.

Lue myös: Huolestuttava tulos: Ylipaino heikentää aivotoimintaa?

Lähde: Telegraph

Kilpailut

Uusimmat