Kuva: Fotolia

Äitiys muuttaa naisen rintoja - etumus kutistuu lopulta erikoisesta syystä

06.10.2016 18:15 - Senni Loikala

Tutkimus selvitti, miksi naisen rinnat palautuvat entiseen kokoonsa nopeasti imetysvaiheen päätyttyä.

Imetyksen aikana naisen rinnat ovat tavallista suuremmat, ja kun rintaruokintavaihe päättyy, palautuu myös etumus aiempaan kokoonsa. Tutkijat eivät ole aiemmin olleet varmoja, miksi maidon tuotanto yhtäkkiä loppuu ja rinnat palautuvat vauhdilla entiselleen.

Developmental Cell -lehdessä julkaistu brittitutkimus on löytänyt asialle selityksen. Kun imetysvaihe päättyy, naisen rintoihin jää kuolleita soluja, alveoileja, jotka olivat aiemmin mukana maidon tuottamisessa. Nyt kuitenkin terveet solut ikään kuin ”syövät” nuo kuolleet solut pois, jolloin rinnat palautuvat nopeasti aiempaan kokoonsa.

- Imetysvaihe päättyy tarkoituksella nopeasti, joten kuolleista, ennen maitoa tuottaneista soluista on äärimmäisen tärkeää päästä eroon sen jälkeen, kun lasta ei enää imetetä, tutkija Charles Streuli Manchesterin yliopistosta kertoo.

Suojaa naisen terveyttä

Yleensä ihmisen immuunisysteemi vastaa kuolleiden solujen poistamisesta, ja ihminen huomaa tämän yleensä tulehduksena tai kipuna. Näin ei kuitenkaan tapahdu, kun nainen lopettaa imettämisen, sillä keho suojelee luonnostaan naisen terveyttä - eli terveet solut ”syövät” kuolleet solut, eikä naiselle aiheudu tästä terveydellistä haittaa.

Lue myös: Tiesitkö, kuinka hurjasti kaloreita imetys kuluttaa?

Lue myös: Mitä tulisi syödä raskauden aikana? Katso helpot vinkit

Lue myös: Repeytyykö vagina ja mikä johtaa hätäsektioon? Suomalainen kätilö vastaa kysymyksiin synnytyksestä

Lue myös: Äitiys muuttaa elämää - 10 jokaiselle tuttua seikkaa

Lähde: Yahoo!

Kilpailut

Uusimmat