Kuva: Shutterstock

Ruokavalio, hyvä sänky ja säännöllinen rytmi - vinkit, joiden avulla saat lapsesi nukkumaan paremmin

02.10.2018 12:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Varsinkin elektroniset laitteet olisi hyvä ottaa lapsilta pois vähintään tuntia ennen nukkumaanmenoa.

Useasti lapset nukkuvat hieman huonosti ja saattavat herätellä vanhempiakin keskellä yötä. Lapsen nukahtaminen saattaa kestää kauan ja huonot yöunet aiheuttavat monia ongelmia seuraavana päivänä esimerkiksi keskittymisessä ja energiatasoissa.

Independent-sivusto on jakanut hyviä nukahtamisneuvoja, jotka ovat passeleita perheen jokaiselle lapselle iästä riippumatta. Kannattaa esimerkiksi katsoa, mitä lapsi suuhunsa laittaa ennen yöunia ja millaisessa sängyssä hän nukkuu. Samat vinkit toimivat myös aikuisille. 

1. Älä anna lapsesi käyttää elektronisia laitteita ennen nukkumaanmenoa

Laitteista säteilevä valo häiritsee kehon rentoutumista. Laitteet olisi hyvä sammuttaa ainakin tuntia ennen sänkyyn menemistä.

2. Aseta lapsellesi säännölliset nukkumaanmenoajat

Heitteleekö lapsesi unirytmi? Lapsella olisi hyvä olla säännölliset nukkumaanmenoajat, jotta keho tottuu väsymään päivän päätteeksi tiettyyn aikaan. 

3. Rakentakaa lapsesi kanssa yhdessä rentouttava ympäristö nukkumiselle

Haluaako lapsesi paljon tyynyjä ja esimerkiksi suuria pehmoleluja? Kaipaako hän korvatulppia, silmälappuja tai rauhallista musiikkia nukahtamiseen? Pohtikaa lapsesi kanssa yhdessä, mitä asioita hän haluaisi rentouttavan ympäristön saavuttamiseksi, ja toteuttakaa suunnitelmat. 

4. Katso, mitä lapsi syö ennen nukkumaanmenoa

Esimerkiksi sokeria ei kannata syödä, koska se nostaa nopeasti energiatasoja. Terveellinen ja ravintopitoinen iltapala edesauttaa rauhallisia unia.

5. Hyvä sänky on tärkeä

Jos lapsesi mielestä sänky on epämukava, esimerkiksi liian kova tai pehmeä, kannattaa miettiä uuden sängyn ostamista. Ihminen tarvitsee rentoutuakseen mukavat oltavat ja sängyn sopivuus on tärkeä osa unta. 

Lue myös: Unigurun 5 helppoa niksiä, joilla saat taaperon nukkumaan koko yön omassa sängyssään

Lue myös: Vaikeuksia nukahtamisessa? Asiantuntija kertoo, kuinka nukut paremmin

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat