Kuva: Shutterstock

Kauanko pitää saunoa ennen kuin terveysvaikutukset alkavat? Asiantuntija kertoo

18.05.2021 12:15 - Henna Koste / henna.koste@bauermedia.fi

Saunan terveysvaikutukset eivät pure kaikista kiireisimpiin saunojiin.

Saunominen kuuluu vahvasti suomalaisten sielunmaisemaan, ja perinteen juuret ulottuvat pitkälle. Toiset viihtyvät löylyissä tuntikausia, kun taas toiset käyvät kääntymässä alalauteilla. Joku nauttii saunassa hiljaisuudesta, ja toinen taas rupattelee löylyissä mieluiten isolla porukalla. Saunaterapeutti Terhi Ruutu tuntee saunakulttuurin ja perehtyy uutuuskirjassaan Hoitava sauna (Tammi) etenkin saunomisen terveysvaikutuksiin ja erilaisiin hoitoihin kylvyistä kääreisiin. 

Kirjassaan Ruutu muistuttaa myös saunojaa juomisen tärkeydestä. Nesteytys on hyvä aloittaa jo ennen saunomista. 

"Ihminen hikoilee saunassa noin 0,5 litraa tunnissa, joten nesteytys on tarpeen varsinkin pidempään saunoessa", kirjassa todetaan. 

Riittävä nesteytys saunomisen aikana ylläpitää verenpainetta ja auttaa jaksamaan saunan lämpöä. 

Ruutu muistuttaa, että saunoessa ei koskaan tulisi olla kiire. 

"Saunan terveysvaikutukset alkavat noin 15 minuutin saunomisen jälkeen, jolloin sydämensyke alkaa nousta ja verisuonten toiminta vilkastua. Jokainen voi päättää itse, kuinka kauan haluaa saunoa. Omaa kehoa kannattaa kuunnella", Ruutu kirjoittaa. 

Kirjassa perehdytään myös muun muassa vihdan valintaan ja kerrotaan, mitkä ovat viinasukat. (kuva: Tammi)

Lue myös: Tarkkana saunan siivouksessa - väärä pesuaine voi aiheuttaa vaaratilanteen

Kilpailut

Uusimmat