Kuva: Shutterstock

MTV: Onko terveydelle haitallisempaa juoda alkoholia päivittäin vähän vai kerralla paljon?

14.06.2022 15:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Yksikin annos vaikuttaa esimerkiksi yöuniin.

Jo yksikin annos alkoholia päivässä vaikuttaa tiedetysti muun muassa yönen laatuun. Niin sanottu tissuttelukin rasittaa siis elimistöä, erityisesti maksaa, mutta näyttäisi kuitenkin, että enemmän terveydellisiä haittoja kertyy niille, jotka kumoavat viikonloppuiltana runsaasti kerralla kuin esimerkiksi lasillisen päivittäin nauttiville.

MTV:n artikkelin mukaan kohtuukäytönkin raja on häilyvä, jos kohtuukäyttäjän koko viikkosuosituksen verran tempaisee yhden illan aikana. Kohtuullisesti-sivusto ohjeistaa, että viikkotasolla kohtalaisen terveysriskin raja on miehillä 14 ja naisilla 7 alkoholiannosta viikossa

Mtv:n artikkelissa viitataan Texasin yliopistossa tehtyyn tutkimukseen, jonka mukaan yhden illan aikana ainakin seitsemän annosta juovien riski terveysongelmiin oli muita korkeammalla. Merkittäväksi tutkimuksessa nousi se, että kerran viikossa humalahakuisesti juovilla oli tissuttelijoita moninkertaisesti suurempi todennäköisyys erilaisten alkoholiongelmien ilmenemiseen. 

Mtv:n artikkelissa sivutaan myös lääketieteellisen American Journal of Preventive Medicine -lehden julkaisua, jossa todetaan nimenomaan humalahakuisen juomisen olevan kansanterveydellisesti ongelmallisempaa. Syy löytyy muun muassa siitä, että runsas käyttö lisää esimerkiksi tapaturmien ja myrkytysten riskiä. Humalahakuinen juominen on myös useammin yhteydessä riippuvuuksien kehittymiseen.

Lue myös: Onko terveellistä nauttia lasi viiniä päivässä? Lääkäri tyrmää myytin eteläeurooppalaisen alkoholikulttuurin turvallisuudesta

Lue myös: Otatko "yhden rentouttavan" työpäivän jälkeen? Aivosi saattavat vanhentua ennenaikaisesti

Lue myös: Sober curious -ilmiö kasvattaa suosiotaan huimaa tahtia - mikä se on ja mitä sillä tavoitellaan?

Lähteet: MTV, Kohtuullisesti.fi

Kilpailut

Uusimmat