Kuva: Janita Mutanen

Vakavia miehiä ja nahkaan pukeutuneita naisia - seksologit haluavat laajentaa seksuaalisuuden kuvastoa

12.07.2025 10:15 - Hanna Levänen / hanna.levanen@bauermedia.fi

Asiantuntijoiden mukaan asenteissa on nähtävissä muutosta.

Kaikkien nautinnot ovat yhtä tärkeitä. Näin toteavat seksuaaliterapeutti Joonas Pesonen ja seksuaalineuvoja Jenni Janakka Voice.fi:lle. Mutta millaisen kuvaston me ihmiset olemme luoneet seksille ja seksuaalisuudelle ylipäätään?

Pesonen puhuu omassa sosiaalisessa mediassaan laajasti miesten seksuaalisuuteen liittyvistä teemoista. Hän nimittää itseään miesasiamieheksi, joka tekee mieserityistä työtä. Seksuaaliterapeutti on saanut positiivista palautetta tekemästään sisällöstä.

- Se varmastikin johtuu siitä, että sitä puhetta on niin vähän, mihin samaistua. Kun joku sanottaa ääneen niitä omia ajatuksia, tulee tietyllä tavalla validaatio, että okei, mussa ei ookaan mitään vikaa, kun mä ajattelen näin, Pesonen arvioi.

Kun Pesoselta kysyy hänen mielipidettään siitä, mikä seksuaalisuuden aihe kaipaa tällä hetkellä eniten näkyvyyttä ja keskustelua, vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä.

- Kyllä mä jotenkin ajattelen, että se semmoinen miesten seksuaalisuuden laajentaminen ja siitä ahtaasta muotista vapautuminen pikkuhiljaa.

Pesonen toivoo, että miehet oppisivat näkemään seksuaalisuutensa voimavarana ja ennen kaikkea yhtenä hyvinvoinnin peruselementtinä. Asiantuntijakaksikon juontamassa Himocast -podcastissa hän haluaakin tuoda esille, että myös miehillä on lupa leikitellä ja laajentaa seksuaalisuuttaan.

Janakka jakaa mielipiteen. Hän toteaakin, kuinka toivoisi miesten ymmärtävän, että hyvinvoinnin lisäksi seksi on iloa, ja että seksiä on vaikea harrastaa, jos ottaa itsensä liian vakavissaan.

- Musta tuntuu, että semmoiseen tiettyyn miehen eetokseen kuuluu semmoinen helvetin vakavissaan itsensä ottaminen, Janakka pohtii. 

- Jotenkin semmoinen armo, riemu ja ilo olisi kiva tarjota myös miehille.

(kuva: Shutterstock)

Pesosesta on suuri vääryys, että miehen seksuaalisuus usein typistetään niin kutsutusti neljääntoista senttimetriin. 

- Tasan tarkkaan tiedät, mistä mä puhun, kun mä puhun 14 senttimetristä. Se, että sen pitää toimia tietyllä lailla: erektio, ejakulaatio ja orgasmi, seksuaaliterapeutti toteaa.

- Tuntuu, että se on semmoinen ruotsalainen juhannussalko, jonka ympärille me kootaan ja pyöritään menemään. Se on se, miten miesten nautinto nähdään. Ja mun mielestä se on tosi harmillista.

Molemmat asiantuntijat kuuluttavatkin sen perään, että vanhanaikainen näkemys tulisi laajentaa koskettamaan koko miestä. Nykyisen näkökannan he näkevät yhdyntäkeskeisenä. Asiantuntijoita lainaten: jos ei seiso, ei ole myöskään seksiä.

- Mä ajattelen, että erektio on lahja, ja sen puuttuminen on ihan mieletön nautinnon potentiaalin laajentumiselle, koska silloin me joudumme käyttämään mielikuvitusta, Pesonen selittää.

Miehisyys ylipäätänsä nähdään suorituskeskeisenä asiana, ja seksissä tämä näkyy erityisesti. Asiantuntijan mukaan monen miehen on vaikea antautua nautinnolle ja vain olla passiivisena vastaanottavana nautiskelijana.

Naisen seksuaalisuudella on liian kapea kuvasto

Naisten seksuaalisuudesta puhuttaessa yleisimmäksi kipukohdaksi nousee usein itse nautinto. Janakka kokee tärkeäksi, että naisille annetaan tietoa omasta nautinnosta ja vastuutetaan myös vaatimaan sitä.

- Se on tosi vaikea asia, koska tytöt ja naiset kasvatetaan kuuntelemaan ja miellyttämään toisia ihmisiä. Se on tosi vaikea kääntää, että sulla on oikeus sun kehon tuottamaan nautintoon, Janakka toteaa.

Janakka myös kokee, että naisen nautinnon kuvasto voisi olla laajempi. Esimerkkinä hän mainitsee vuoden 2025 euroviisuedustajamme Erika Vikmanin.

- Mä jotenkin tykkään siitä, miten hän oli omassa Ich Komme -videossaan räävitön ja nautinnollinen. Mutta olisin toivonut, että ne vaatteet olisivat olleet jotain muuta. Tai ehkä niiden paikka olisi ollut jossain muualla, seksuaalineuvoja pohtii.

- Meillä on hyvin vahvat normit siitä, millainen on seksuaalinen keho. Se on tosi kapea kuvasto.

Nahka ja musta väri ovat mielletty seksiin liitettäviksi asioiksi jo pitkän aikaa. Mutta voiko ihminen tuntea itsensä seksikkääksi myös muunlaisissa pukimissa?

- Mä esimerkiksi olen antanut mun asiakkaille neuvoksi, että menkää kumppanin kanssa staycationille ja ottakaa verkkarit mukaan, Janakka paljastaa.

- Älkää laittako siihen iltaohjelmaan hirveät määrät aktiviteettia. Ottakaa verkkahousut, pysykää siellä huoneessa, tilatkaa room serviceä ja tutkikaa sitä kehoa. Riippumatta siitä, miltä se keho näyttää tai millainen se keho on.

(kuva: Shutterstock)

Viime vuosina keskusteluissa on kuitenkin yleistynyt naisten seksuaalinen voimaantuminen. Asiantuntijat näkevät tämän pelkästään hyvänä asiana, mutta toivovat samankaltaista puhetta myös miehille. Tällä hetkellä moni mies saattaa kokea häpeää seksuaalisuudesta puhuttaessa.

- Meiltä puuttuu ehkä semmoinen miestyypillinen puhe. Mitä vaikka tarkoittaa häpeä miesten kohdalla, vaikka ne ovat samoja asioita, mitä sukupuoleen katsomatta koetaan, Pesonen sanoo.

- Me tarvitaan sitä puhetta miehiltä miehille, jolloin se on helpommin ehkä lähestyttävissä.

Muutosta on kuitenkin jo havaittavissa. Pesonen kertoo itseään ilahduttaneesta kohtaamisesta Ruisrock-festivaaleilla. Hänen tehtävänänsä oli tarjota tapahtumassa seksuaalineuvontaa. Neuvontapisteelle oli ilmestynyt joukko nuoria miehiä, jotka kysyivät, mistä neuvontapisteessä on kyse. Tähän Pesonen oli vastannut kertomalla, että hänen kanssaan voi puhua vapaasti seksistä ja seksuaalisuudesta.

- Jätkät heittivät saman tien kortin pöytään ja sanoivat, että okei, meitä kiinnostaisi kuulla anaaliseksistä, että miten se homma toimii, Pesonen muistelee.

- Mun nuoruudessa toi olisi heitetty vitsillä ja vähän testattu, mutta nämä kundit olivat aivan tosissaan. Ne eivät nauraneet missään vaiheessa vaan ottivat kaiken vastaan.

Janakka ja Pesonen uumoilevat, että kyse on sukupolvien muutoksesta. Nuorilla on aivan erilainen uteliaisuus omaa nautintoa ja kehoa kohtaan, johtuen luultavasti heidän saamastaan ihmislähtöisestä seksuaalikasvatuksesta.

Pesoselta ilmestyy tulevana syksynä kirja, Penisyklopedia, joka käsittelee nimenomaisesti miesten seksuaalisuutta. Hän toivoo tietokirjan toimivan keskustelun avaajana, sillä tähän mennessä naiset ovat perinteisesti heterosuhteissa niitä, jotka hoitavat tunnetyöskentelyn, sanottamisen ja esille ottamisen. On vuoropuhelun aika.

- Nyt on meidän vuoromme alkaa puhumaan siitä. Ja nimenomaan arvostavasti, kunnioittavasti, uteliaasti, hämmästelleen ja kummastellen. Meillä on yhtä lailla oikeus siihen puheeseen, niin kuin jätkien kesken, Pesonen sanoo.

Koko haastattelun voit kuulla alta tai Podplaysta. Haastattelussa Janakka ja Pesonen kertovat muun muassa rakkausrealityjen ja elokuvien luomasta mieskuvasta, nuorten kanssa seksistä puhumisesta sekä juontamastaan Himocast -podcastista.

Voice.fi ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Himocast-juontajat Jenni Janakka ja Joonas Pesonen ovat seksuaalisuuden esilaulajia

Lue myös: Seksitautien esiintyvyys kasvussa – keskeisenä syynä yksi tunne

Lue myös: Tässä ovat Ensitreffit alttarilla -ohjelman uudet asiantuntijat - kaudella nähdään myös toinen uudistus

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.