”Karmee istua lihavan vieressä koneessa” – Lentoyhtiö alkaa periä tuplahinnan lihavilta matkustajilta

Päätös on saanut somen myrskyämään.

Julkaistu:

Yhdysvaltalainen halpalentoyhtiö Southwest Airlines on tehnyt yleisöä kuohuttavan päätöksen, sillä he alkavat tammikuun 27. päivä alkaen periä tuplahinnan matkustajilta, jotka eivät mahdu istumaan yhdellä paikalla. Asiasta uutisoi AP.

Southwest Airlinesin nykyinen politiikka on, että kaksi paikkaa ostanut isokokoinen matkustaja on voinut saada myöhemmin rahat takaisin ostamastaan ylimääräisestä paikasta. Matkustaja on voinut myös pyytää toisen paikan lentokentältä.

Uusi käytäntö mahdollistaa edelleen hyvityksen saamisen, mutta tietyin ehdoin. Jos lento on täyteen varattu, rahoja ei makseta takasin.

Myöskään lentokentältä ylimääräisen paikan järjestely ei välttämättä onnistu, sillä lennon ollessa täynnä asiakas ohjataan toiselle lennolle.

Sosiaalisessa mediassa uusi linjaus on herättänyt kohua. Osa on vahvasti päätöksen kannalla.

– Painon mukaan niinkuin muukin rahti, oikein.

– Oikein. Pitkät ihmiset ovat joutuneet tähänkin asti ostamaan varauloskäyntipaikan, että jalat mahtuu mukaan. Pituus on seikka jolle ei itse mahda mitään. Tämä on mielestäni syrjintää. Ylipainoon voi moni vaikuttaa.

Jotkut kommentoivat jopa halventavaan sävyyn:

– Karmee istua lihavan vieressä koneessa. Joku kerta jouduin istumaan vinoittain että läskiperse olisi mahtunut. Kaksi paikka olisi tyyppi tarvinnut. 

– Tosi hyvä, tämän puolesta olen puhunut jo kauan! Lihaville olisi laitettava myös erillinen lihavuusvero, koska tulevat veronmaksajille erittäin kalliiksi sairauksien, terveydenhuollon ja muiden kustannusten tiimoilta. Läskivero kaikille jotka ylittävät normaalin painoindeksin!

– Nykyään on niin järkyttävän isoperseistä porukkaa, varsinkin naisia, että ei siihen viereiseen penkkiin mahdu istumaan. Jenkeissä puolet väestä on jo tällaisia ylileveitä. 

Useampaa kirjoittajaa kiinnosti, toimisiko homma myös toiseen suuntaan:

– Mitäs jos on niin laiha että vie vain puolet penkistä, saako alennusta?

Kaikkille lentioyhtiön päätös ei ollut mieleen:

– Asiakas ja asiakkaan perhe valitsee lentoyhtiönsä ja lentoyhtiö asiakkaansa. Itse välttelen ahtaita penkkejä ja ahdasmielisiä aatteita, joten en tarvitse palvelua kyseiseltä lentoyhtiöltä, koska valinnan varaa on.

– Pitää vältellä tuota yhtiötä sitten varmaan jatkossa.

– Ihan selkeää syrjintää!

– Aika törkeää toimintaa.

– Hullua touhua.