Etkö pääse tupakan, ruoan tai seksin himosta eroon? 80-luvulla kehitetty hittipeli voi auttaa

17.08.2015 08:15 - Eeva Rajala

Himot näyttivät vähenevän viidenneksellä pelin pelaamisen jälkeen.

Tiedemiehet ovat saaneet selville uuden tavan, miten voi yrittää vähentää tupakan, ruoan tai jopa seksin himoa. Ratkaisuna on pelata 80-luvulla alkunsa saanutta Tetris-peliä.

Plymouthin yliopiston tutkimuksessa psykologit pyysivät koehenkilöitä ilmoittamaan aina, kun heidän teki mieli esimerkiksi tupakkaa ja miten vahva heidän halunsa oli. Tutkimuksessa puolelle osallistujista annettiin iPad, jolla he voivat pelata Tetris-peliä raportointien välissä.

Tetris pitää aivot kiireisinä

Tetriksessä on tarkoitus kerätä pisteitä pudottelemalla erikokoisia palikoita päällekkäin ja koota niistä vaakasuoria rivejä. Kun rivi on kokonainen, se poistuu näytöltä ja ylempänä olevat rivit putoavat alemmaksi.

Selvisi, että himot vähenivät viidenneksellä, jos henkilö pelasi välillä Tetristä. Tutkijoiden mukaan Tetriksen pelaaminen auttaa, sillä pelaamisen aikana aktivoidaan samoja aivojen osia, joita käytetään kyseisten himojen ajattelemisessa.

- Tämä on ensimmäinen havainnollistus, että kognitiivista väliintuloa voidaan käyttää vähentämään eri aineiden ja toimintojen himoja, yliopiston professori Jackie Andrade kertoo Daily Mail -lehdelle.


Lue myös: Tupakoimisesta löydettiin uusi, järkyttävä terveysriski

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat