Etsi
Tämän säästön saisi toteutettua myös ajastuksilla.
Koepalasta varmistui tyvisolusyöpä.
Lukurauhan päivää on vietetty jo kymmenen vuotta.
Dokumenttisarja on saanut nyt julkaisupäivämäärän.
Tänä vuonna valintalautakunnat ovat laajemmat kuin aiemmin.
Vikman kertoo Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa myös miksi jätti alkoholinkäytön.
Veitola pakkaa jälleen laukkunsa ja suuntaa suosikkiohjelmassa tunnettujen suomalaisten luo.
Sarjan piti alkaa 28. joulukuuta, mutta nyt se siirtyy keväälle.
Luvassa on jälleen kiinnostavia kohtaamisia.
Zida kertoo, onko kyseinen jakso vaikuttanut hänen ja McCoyn väleihin.